Näillä vinkeillä onnistut luonnonkukkakimpun keräämisessä. Tarvitset vain viitseliäisyyttä, vettä ja maljakon!

1. Poimi kukat heti aamusta

Kukat ovat tuoreimmillaan aamulla, kun niiden nestejännitys on viileän yön jäljiltä parhaimmillaan. Varaa mukaasi vesiämpäri, jotta kukat eivät pääse kuivahtamaan matkalla.

Jos keräät kukkia päivällä, voit parantaa nestejännitystä upottamalla ne noin vartiksi kylmään veteen ennen maljakkoon laittamista.

2. Suunnittele kaunis sommitelma

Luonnonkukkakimppu syntyy niistä kukista, mitä sattuu olemaan saatavilla. Yleensä valinnanvaraa on kuitenkin sen verran, että voit kimpun toivottua muotoa ja valita kukkia sen mukaan.

Näyttävä kimppu syntyy eripituisten ja -kokoisten kukkien yhdistelmästä. Lisää mukaan myös korsia, lehtiä ja heiniä, jotka saavat kimpun näyttämään kiinnostavammalta. Vihreät lehdet kehystävät värikkäitä tai valkoisia kukkia kauniisti.

3. Valitse sopiva maljakko

Valitse maljakko kimpun mukaan tai toisinpäin. Kaikista tärkeintä on, että maljakko ei ole liian suuri, jotta kukat pääsevät oikeuksiinsa. Keskikesän juhlaa varten sopii erinomaisesti vaikkapa vanha maitotonkka tai kirkas lasipullo.

Ravistele kukista ylimääräiset roskat ja ötökät ennen kuin asettelet ne maljakkoon. Kimpun voi sitoa, jos tuntuu, että se rehottaa liikaa. Toisaalta rehottava luonnonkukkakimppu voi olla vallan hurmaava.

Irrota kukista aina kaikki lehdet, jotka jäävät vedenpinnan alapuolelle. Lehdet lisäävät muuten veden epäpuhtauksia.

4. Leikkaa uusi imupinta ja vaihda vesi

Teet tämän aina, kun ostat kaupasta kimpun, mutta sama temppu täytyy tehdä myös luonnonkukille. Uusi imupinta kannattaa leikata parin päivän välein, jotta kukat pystyvät imeä vettä jatkuvasti mahdollisimman tehokkaasti.

Vesi kannattaa vaihtaa yhtä usein kuin leikkaat uuden imupinnan, eli vähintään parin päivän välein. Puhtaalla vedellä on väliä, sillä likainen vesi saa kukat lakastumaan ja homehtumaan nopeasti.

Pehmeävartisille kukille kannattaa valita kylmä ja puuvartisille lämmin vesi. Jos kimppusi koostuu molemmista, viileä vesi on varmin vaihtoehto.

5. Viilennä yöllä

Kukat kestävät paremmin, kun siirrät ne yöksi viileään. Kukkia voi myös suihkutella, jotta ne saavat kosteutta kuten luonnossa.

Lähteet: Kekkilä, Fortum

Lue myös:

Ohjeet: Kukkakimppu syntyy helposti
Näin saat kukkakimpun kestämään
Kärhöt kukkivat ruukuissa parvekkeella ja terassilla – jopa pihapuiden oksilla!
Näin perustat luonnonmukaisen kasvimaan – lue puutarhuri Adrian Evansin neuvot
5 ohjetta: nappaa Sami Tallbergin vinkit villiyrttien käytön aloittamiseen

The post Tee upea kimppu luonnonkukista! 5 vinkkiä, joiden avulla kukkaloisto kestää appeared first on Kotiliesi.fi.

Lähteet: LuontoPortti ja Otavan värikasvio

Lue myös:

Hurmaavin kimppu syntyy luonnonkukista! 5 vinkkiä, joiden avulla kukkaloisto kestää
Jenni Haukio on Suomi 100 -tulppaanin kummi – katso kuvat juhlavuoden upeasta kukasta!
Haaveiletko ruusutarhasta? Näillä ohjeilla onnistut ruusujen kasvattamisessa
Oman kasvion kerääminen on hauskaa puuhaa – katso vinkit!
Kukin ja yrtein koristettu tai maustettu ruoka kruunaa kesäisen pöydän – nämä kukat saa syödä

The post Testaa, kuinka hyvin tunnet luonnonkukat appeared first on Kotiliesi.fi.

Kokeile näitä keinoja, kun haluat hätistää ampiaiset kauemmas häiriköimästä.

1. Estä sisäänpääsy

Sisään pyrkivät ampiaiset voi pitää loitolla ikkunoihin asennettavien hyttysverkkojen avulla. Jos yksittäisiä pörrääjiä eksyy sisälle, voi niitä ohjata rauhallisesti esimerkiksi paperin avulla kohti ulospääsyä.

2. Tarjoile oma buffet

Jos haluat ruokailla ulkona ilman ampiaisten jatkuvaa häiriötä, kannattaa tarjoilla ampiaisille oma ateria. Erilaiset kypsät hedelmät tai makea hillo ovat ampiaisten mieleen, samoin tuoksuvat grilliherkut.

Kokeile esimerkiksi lähes ylikypsää päärynää ja hunajamelonia. Asettele herkut lautaselle tai muuhun astiaan ja odota, että ampiaiset vainuavat saaliinsa. Kata tämän jälkeen oma pöytäsi loitommalle ja nauti kesästä.

3. Hämää pesällä

Ampiaiset ovat tarkkoja reviiristään. Ne eivät mielellään tunkeudu vieraan pesän alueelle, joten itse askarreltu pesä voi tuoda avun. Keinon hyöty on kyseenalainen keskellä kesää, kun pesä on jo rakennettu, mutta sitä kannattaa ainakin kokeilla.

Kiinnitä ampiaisten suosimalle paikalle esimerkiksi koripallon puolikas tai askartele suodatinpusseista tekopesä. Täytä suodatinpussi tai pari esimeriksi talouspaperilla ja muotoile pesämäiseksi. Ripusta pesä sitten ampiaisten läheisyyteen.

Jos keino ei suorastaan karkota ampiaisia pesästään, sitä voi suosia ainakin sisätilojen läheisyydessä, jotteivat ampiaiset tunkeutuisi sisään.

4. Karkota korianterilla

Ampiaiset ovat makean perään, mutta mausteisistä yrteistä ne eivät välitä. Netin keskustelupalstoilla vinkataankin istuttamaan ikkunalaudalle tai terassille korianteria. Samalla saat oivan mausteen ruoanlaittoon.

5. Häädä ampiaiset pesästä

Keskikesällä ampiaispesän hävittämistalkoisiin ei kannata ryhtyä, ellei pesä ole vaarallisella paikalla, kuten suoraan asuintilojen ulkopuolella tai vilkkaan kulkureitin varrella.

Jos pihapiirissä sijaitsevasta ampiaispesästä ei ole ihmisille tai kotieläimille vaaraa, ei sille kannata tehdä mitään. Pesä tyhjenee joka tapauksessa ennen talvea, ja tyhjenneen pesän voi poistaa syksyllä huoletta.

Mikäli pesästä on jatkuvasti haittaa, kannattaa kokeilla mieluummin ampiaisten karkottamista kuin pesän tuhoamista. Ampiaisia voi kokeilla karkottaa pesästään muun muassa laittamalla tärpättiin kastetun rätin pesän alle avonaiseen astiaan. Tärpätti ei tapa ampiaisia, vaan saa ne toivon mukaan vaihtamaan majapaikkaa.

Jos kokeilet tärpättiä tai muita tapoja karkottaa ampiaisia asumuksestaan, muista, että pesän läheisyydessä on turvallisinta hääriä illalla tai yöllä, jolloin ampiaiset ovat lopettaneet lentonsa.

6. Jos pesä on kuitenkin pakko hävittää…

Jos pesä on hävitettävä, se kannattaa tehdä kahtena iltana. Suojautuminen tulee tehdä erittäin huolellisesti siten, että ampiaiset eivät pääse pistämään vaatteiden läpi tai livahtamaan vaatteiden alle. Etenkin pää, kasvot ja kaula tarvitsevat kunnollisen suojan.

Ensimmäisenä iltana pesän suuaukosta sumutetaan torjunta-ainetta tai ruiskutetaan vaahtoa ohjeiden mukaan. Työ tulee aloittaa illalla, jolloin ampiaiset ovat lopettaneet lentonsa. Tässä työvaiheessa tulee olla erittäin varovainen, sillä vihaiset tai puoliksi pökertyneet ampiaiset pistävät erittäin helposti.

Seuraavana iltana sumutus uusitaan ja pesä leikataan irti, esimerkiksi muovipussiin. Pesää ei ole suositeltavaa viedä esimerkiksi roskikseen, vaan se tulisi viedä vaikka metsään, kauas asutuksesta. Pesää ei tule poistaa ensimmäisellä kerralla, koska sumute ei välttämättä tehoa ensimmäisellä kerralla.

Lähteet: Hyönteismaailma, Kirjastot.fi, Siivous.info, Suomen luonnonsuojeluliitto

The post Pidä häiriköivät ampiaiset loitolla – listasimme 6 kokeilemisen arvoista konstia appeared first on Kotiliesi.fi.

Ampiainen, mehiläinen ja kimalainen kuuluvat kaikki pistiäisten lahkoon ja myrkkypistiäisten ryhmään. Mehiläinen ja kimalainen kuuluvat lisäksi mesipistiäisten ryhmään, sillä ne keräävät mettä ravinnokseen.

Myös aikuisen ampiaisen ruokavalio koostuu medestä, mutta toukkien ravintoa ovat puutarhojen ja peltojen tuhohyönteiset, joita täysikasvuiset ampiaiset niille keräävät.

Pisto harvoille vaarallinen

Nimensä mukaisesti pistiäisiä yhdistää myrkkypiikki. Mehiläiset ja kimalaiset käyttävät pistintään yleensä vain puolustaessaan pesäänsä, kun taas ampiainen käyttää piikkiään puolustautumisen lisäksi myös saaliinsa lamauttamiseen.

Mehiläisen myrkkypiikissä on väkäsiä, joiden avulla piikki kiinnittyy kohteeseen. Mehiläinen kuolee pistettyään. Ampiainen ja kimalainen eivät yleensä kuole, vaikka pistäisivät. Ampiaisen myrkkypiikki voi joskus jäädä saaliiseen kiinni, ja tällöin ampiainen kuolee.

Jos saat piston, pistokohdassa on yleensä polttavaa kipua ja turvotusta. Yksi pisto ei ole yleensä vaarallinen, ellet ole allerginen. Jos pistoja on useita, kannattaa seurata tilannetta.

Ampiaisella on läpikuultavat siivet

Ampiainen on ruumiiltaan hoikka ja karvaton, ja sen siivet ovat useimmiten läpikuultavat. Ampiaisen takaruumista koristaa selkeä kelta-musta vaakaraidoitus.

Ampiaisen harmahtava, pyöreä pesä on yksivuotinen. Ampiaiskuningatar herää horroksesta keväällä ja lähtee hakemaan pesäpaikkaa.

Ampiaiset saattavat tuntua aggressiivisilta lentäessään kovin lähelle etenkin loppukesästä, mutta yleensä ne päätyvät ihmisten lähistölle lähinnä ruoan tuoksujen perässä.

Mehiläisen keskiruumis on karvan peitossa

Mehiläisen keskiruumista peittää tiheä karvoitus. Karvattomassa takaruumissa on ruskeita tai mustia poikkiraitoja. Mehiläisen kokonaisväritys on usein ampiaiseen verrattuna hieman oranssiin tai ruskeaan taittava, kun taas ampiainen näyttää selkeämmin keltaiselta.

Mehiläiset elävät suurissa tuhansien mehiläisten yhdyskunnissa, jossa ne kasvattavat jälkikasvuaan ja tuottavat hunajaa vahakennojensa turvissa, Suomessa useimmiten tarhattuina omissa pesälaatikoissaan.

Kimalainen on pullea ja karvainen

Paksun ja karvaisen kimalaisen erottaa muista hyönteisistä helposti, vaikka ne muistuttavatkin väritykseltään ampiaisia ja mehiläisiä. Maija Mehiläinen onkin siis kimalainen eikä suinkaan nimensä mukaisesti mehiläinen.

Kimalaiset ovat niin raskaita, että kylmällä säällä niiden täytyy lämmittää lentolihaksensa ennen lentoon lähtöä. Aamuisin ne kiipeävät kukintojen latvoihin lämmittelemään. Naarailla on takajaloissa kiiltävät siitepölyvasut, joilla pyöreät siitepölypaakut kuljetetaan pesään.

Kimalaisen pesä muistuttaa hieman harmaata kananmunakennostoa. Jos kimalaisen pesän onnistuu luonnosta löytämään, se pitää jättää rauhaan. Kimalaiset ovat nimittäin pörröisen ulkoasunsa vuoksi erinomaisia pölyttäjiä, joiden ansiosta saamme nauttia esimerkiksi jokavuotisesta mustikkasadosta.

Lähteet: Hunaja.net, Hyönteismaailma

The post Ampiainen, mehiläinen vai kimalainen? Näin erotat myrkkypiikkiset pistiäiset appeared first on Kotiliesi.fi.

Suomessa kasvaa kolme jättiputkilajia, joista yleisin on kaukasianjättiputki. Lisäksi tavataan persianjättiputkea ja armenianjättiputkea.

Jättienputkien tunnistaminen ei aina ole helppoa, sillä Suomessa kasvaa luonnostaan muitakin kookkaita sarjakukkaiskasveja, jotka puolestaan eivät ole haitallisia. Näitä ovat ukonputket, karhunputki ja väinönputki.

Näistä merkeistä tunnistat polttavan jättiputken

Jättiputket ovat reheviä ja kookkaaksi kasvavia sarjakukkaiskasveja, joiden kukintovarsi on yleensä 2–3 metriä korkea. Sopivalla kasvupaikalla kasvi voi kuitenkin kasvaa jopa 4–5 metriä korkeaksi. Jättiputkiin voi törmätä monissa paikoissa, esimerkiksi pelloilla, metsissä ja rannoilla.

Jättiputken varsi on karvainen ja läpimitaltaan jopa 10-senttinen, kun taas kotimaisella ukonputkella on paksuutta pari senttiä. Jättiputken varressa on lisäksi punaisia laikkuja.

Kasvin lehden ovat kookkaat ja liuskoittuneet, ja voivat kasvaa lehtiruodin kanssa jopa kolme metriä pitkiksi.

Jättiputki kukkii kesä–elokuussa. Kasvin monihaarainen, kupera kukinto voi olla yli puoli metriä leveä. Kukat ovat valkoisia tai hennon vaaleapunaisia ja yhdessä kasvissa niitä voi olla jopa
80 000.

Kukittuaan kasvi kuolee. Se lisääntyy kuitenkin tehokkaasti siementensä avulla.

Torju jättiputki näin – suojaudu kunnolla

Jättiputkien torjuminen on hankalaa juuri niiden tehokkaan lisääntymiskyvyn takia. Jos kohtaat suuren kasvuston, voi olla parasta kutsua paikalle hävittäjä.

Torjunnassa on tärkeää suojautua kunnolla, jottei kasvin nestettä pääse iholle. Pukeudu haalariin, kumisaappaisiin, kumihanskoihin, hattuun ja kasvosuojaimeen, kun ryhdyt hävitystyöhön. Neste polttaa auringon valossa pahastikin päästessään iholle.

Helpointa jättiputken hävittäminen on silloin, kun kasvi on vielä kooltaan pieni. Sen lehdet muuttuvat kasvuvaiheessa jatkuvasti, mutta kasvin tunnistaa varresta. Pieni kasvi irtoaa maasta juurineen helposti vetämällä.

Kookkaan yksittäisen jättiputken voi hävittää kaivamalla sen juurakon maasta. Juurakko voi olla liki metrin syvyydessä. Jos onnistut hävittämään juurakosta noin puoli metriä, kasvi ei enää jaksa kasvattaa uutta vartta.

Lohjan kaupungin ympäristöyksikön ympäristöpäällikkö Risto Murto esitteli kitkettyjä jättiputkia kesäkuussa 2012. Suurikokoiset jättiputket ovat levittäytyneet Suomessa yhä laajemmalle.

Pienen jättiputkiesiintymän voi myös hävittää peittämällä. Tällöin kasvuston päälle levitetään musta valoa läpäisemätön ja repeytymätön muovi, joka jätetään paikoilleen kahdeksi vuodeksi. Korkeaksi ehtinyt kasvusto niitetään ennen peiton asentamista.

Torjunta-aineista glyfosaatti tehoaa hyvin jättiputkeen, joskin suuriksi ehtineille kasveille torjunta-aineet ovat tehottomampia. Torjunta-ainepitoisuuden on oltava riittävän korkea, jotta sen teho riittää nitistämään kasvin, muttei liian korkea, jottei kasvi joudu sokkiin. Jos kasvi joutuu sokkiin, torjunta-aine ei pääse kulkemaan kasvisoluissa. Noin 5-prosenttinen liuos on hyvä valinta.

Näin hoidat jättiputken aiheuttamaa palovammaa

Jättiputkesta irtoaa iholle nestettä, joka aiheuttaa auringon kanssa reagoidessaan palovamman. Lievää palovammaa voi hoitaa kotona suihkuttelemalla viileällä vedellä ja pitämällä kohdan puhtaana. Palokohdan voi tarvittaessa suojata taitoksella. Jos kipu on kova, särkylääkkeestä voi olla apua.

Jättiputken uhriksi joutunut pikkulapsi kannattaa aina viedä lääkäriin, samoin aikuinen, jos vamma on paha.

Lähteet: Vieraslajit, Ympäristö.fi, Maa- ja kotitalousnaiset, työterveyslääkäri Toni Vänni

The post Jättiputki voi polttaa ihon rakoille – näin hävität haitallisen vieraslajin appeared first on Kotiliesi.fi.

Rantakäärme on Suomessa rauhoitettu. Kyy on puolestaan rauhoitettu monessa Länsi-Euroopan maassa. Esimerkiksi Englannissa kyitä siirretään pois rakennusten tieltä, kun taas Suomessa on edelleen monin paikoin tapana tappaa kyyt pihoilta. Samaan tapaan myös rantakäärmeet ja vaskitsat tulevat usein tapetuiksi.

Kyyn tunnistaa punaisista, pystysuuntaisista silmistä

Kyyn tunnetuin tuntomerkki on selän keskellä kulkeva sahalaitakuvio. Pohjaväritykseltään kyyn selkäpuoli on harmaa tai punertavan ruskea. Harmaa väritys on tyypillistä koiraille, ruskea naaraille.

Täysin mustia kyitä tavataan harvoin, ja mustilla kyillä sahalaitakuvio jää piiloon.

Kyy kasvaa harvoin yli 70 senttiä pitkäksi, ja 60-senttinen kyy on jo varsin iso. Kyy on rakenteeltaan tukeva.

Kyyn pää on litteä ja kolmiomainen ja sen pupilli on pystysuuntainen ellipsi. Kyyn silmät ovat punaiset.

Kyy viihtyy aurinkoisilla alueilla, joilla on runsaasti piilopaikkoja. Lähes kuuro kyy pakenee ihmistä tuntiessaan maan töminän.

Kyy on Suomen ainoa myrkkykäärme, ja se puree vain uhattuna. Jos kyy puree, on parasta pysyä rauhallisena, ja olla koskematta puremakohtaan mitenkään.  Kyytabletin tehosta ei ole tutkimusnäyttöä, mutta ainakaan se ei ole haitaksi. Jos purema on raajassa, raaja kannattaa lastoittaa ja kantaa uhri puremapaikalta. Raaja tulee pitää kohoasennossa.

Lievästi puristava side voi hidastaa myrkyn etenemistä imusuonistossa, ja sellaista voidaan käyttää, jos matka hoitoon on pitkä. Side tulee avata tunnin välein viideksi minuutiksi. Jos kyy puree, tulee aina hakeutua lääkärin tutkittavaksi.

Rantakäärmeen keho on tasaisen värinen

Rantakäärme on Suomen suurin käärme, joka kasvaa yleensä 75–90 sentin pituiseksi. Sen selkäpuoli on oliivinvihreä, harmaanvihreä tai ruskeanharmaa. Tummassa selässä voi olla vielä tummempia täpliä. Rantakäärme voi olla myös täysin tummanharmaa tai musta.

Rantakäärmeen tunnistaa yleensä ”korvapilkuista”. Kaulalla sijaitsevat pilkut ovat usein kellertävät, mutta väri voi vaihdella valkoisen ja oranssin välillä. Mustilta käärmeiltä pilkut voivat puuttua kokonaan.

Rantakäärmeen pää on pyöreähkö, samoin silmäterä. Rantakäärmeellä ei myöskään ole kyylle tyypillistä sahalaitakuviota selässään, vaan se on varsin tasavärinen.

Rantakäärmeitä voi tavata vesistöjen läheisyydessä, mutta myös maatilojen ympäristössä. Rantakäärmeitä käytettiinkin ennen navetoissa hiiri- ja rottajahdissa. Sillä on edelleen maine ”ystävällisenä käärmeenä”, sillä se on myrkytön.

Vaskitsa on jalaton lisko

Vaskitsa muistuttaa käärmettä, sillä siltä puuttuvat jalat. Sitä onkin aiemmin kutsuttu virheellisesti vaskikäärmeeksi. Nimi tulee liskon vaskenhohtoisesta selkävärityksestä.

Vaskitsa voi olla myös punertavampi tai harmaampi. Naaraalla on usein tumma selkäjuova, ja kyljet ja vatsa ovat tummat. Koiraat ovat tasavärisempiä, ja niillä on usein selässään ja kyljissään sinisiä täpliä. Poikaset ovat hopeanharmaita, ruskehtavia tai kullankeltaisia.

Vaskitsat ovat yleensä alle 35 sentin mittaisia, mutta vaskitsa voi tiputtaa häntänsä sisiliskon tapaan. Uusi häntä ei kasva alkuperäiseen mittaan, joten monet täysikasvuiset vaskitsat ovat noin 20–30 sentin pituisia.

Vaskitsaa tavataan lähinnä Etelä-Suomessa. Se viihtyy kosteahkossa, lehtomaisessa ja harvapuisessa maastossa, mutta niitä tavataan myös mäntyvaltaisista sekametsistä.

Lähteet: Luonnossa, Sammakkolampi, Suomen luonto

The post Kyy, rantakäärme vai vaskitsa? Näin tunnistat luikertelijat appeared first on Kotiliesi.fi.

Lähteet: Lasse J. Laine, Suomalainen lintuopas, WSOY

The post Testaa, kuinka hyvin tunnet linnut appeared first on Kotiliesi.fi.

Hirvikärpänen on noin 5–7 milliä pitkä, litteä, mutta vantteran näköinen hyönteinen. Moni marjastaja ja sienestäjä saa tuntea nahoissaan, että hirvikärpästä ei noin vain hätistetä, vaan se tunkeutuu sinnikkäästi vaatteiden sekaan ja iholle.

Pitävätkö yleiset väitteet paikkansa? Otimme selvää.

Hirvikärpänen munii ihmiseen

Hirvikärpäset eivät muni lainkaan. Sen sijaan hirvikärpäset etsivät syksyllä isäntäeläimen, joka on yleisimmin hirvi. Hyönteiset pesivät hirven turkissa ja käyttävät sen verta ravintonaan. Talven aikana ne tuottavat jälkeläisiä, joiden munat kehittyvät naaraan sisällä.

Naaras synnyttää eläviä toukkia, jotka koteloituvat heti syntymän jälkeen. Kotelo putoaa maahan, ja ilmojen lämmettyä siitä kehittyy aikuinen kärpänen. Kuoriutuminen tapahtuu loppukesällä ja syksyllä.

Hirvikärpänen voi lentää pitkiäkin matkoja etsiessään isäntäeläintä

Hirvikärpänen on huono lentäjä, joten sen toimintasäde on yleensä vain muutaman kymmenen metrin mittainen. Kun kärpänen on löytänyt sopivan isännän, se pudottaa siipensä ja pesii.

Hirvikärpänen voi pesiä päänahkaan

Hirvikärpänen ei pesi ihmisessä, vaan lähes yksinomaan hirvessä. Yhdessä hirvessä voikin pesiä kerralla jopa tuhansia kärpäsiä. Kärpänen voi kuitenkin ihmiseen törmättyään erehtyä ja pudottaa siipensä, jolloin se ei pääse jatkamaan matkaa.

Hirvikärpänen käyttää ihmistä ravintonaan

Kärpänen ei pysty hyödyntämään ihmisverta ravintonaan. Se voi kuitenkin maistaa ihmisverta, jolloin se pistää ihoon imukärsällään. Pistokohtaan syntyy usein kutiseva paukama.

Vaalea pukeutuminen karkottaa hirvikärpäsen

Tiivis verkkopaita auttaa suojautumaan.

Joidenkin kokeiden mukaan vaaleat värit voivat karkottaa hirvikärpäsiä tummia tehokkaammin, mutta tästä ei ole täysin pitävää näyttöä. Myös voimakkaiden hajusteiden uskotaan auttavan hirvikärpästen karkottamisessa.

Paras suoja syntyy kuitenkin oikeanlaisesta eli tarpeeksi peittävästä pukeutumisesta. Hirvikärpäseltä kannattaa suojautua tiiviillä, liukaspintaisella vaatetuksella ja hyttyshatulla. Hyttyshattuja myydään retki- ja eräliikkeissä.

Kärpäsiä voi estää pääsemästä iholle kiinnittämällä vaatteiden hihoihin ja kaula-aukkoihin kaksipuolista teippiä. Näin hirvikärpäset jäävät teippiin kiinni.

Hirvikärpänen ei kuole saunassa

Kärpänen kestää hyvin kuumuutta ja jopa vettä. Siitä ei siis ole apua, että laittaa hirvikärpäsillä kyllästetyt vaatteensa pesuun. Paras tapa hirvikärpäsen tappamiseen on tiukka puristus kynsien välissä. Myös pakkanen tappaa hirvikärpäset.

Hirvikärpäselle voi allergisoitua

Pitää paikkansa. Hirvikärpäsen pisto voi aiheuttaa hyttysen pisto kutisevamman paukaman, joka vaivaa jopa kuukauden päästä. Paukaman ympärille voi kehittyä ihottumaa. Allergisoituminen tapahtuu yleensä, kun hirvikärpäset ovat pistäneet tarpeeksi monta kertaa.

Tällöin on parasta suojautua hirvikärpäsiltä hyvin, tai jos oireet ovat erityisen voimakkaat, pysyä metsästä kokonaan pois hirvikärpäsaikana.

Lähteet: Evira, Hyönteismaailma, Luonnonvarakeskus, Suomen luonto

The post Muniiko hirvikärpänen ihmiseen? Mursimme hirvikärpäsiä koskevat myytit appeared first on Kotiliesi.fi.

Kesän kukkaloistoon

Monista kesäkukista ja yksivuotisista kylvökukista saa helposti siemenet talteen. Sopivia lajikkeita ovat kehäkukka, keijunmekko, köynnöskrassi, pensaskrassi, ruiskaunokki, ruusupapu, samettikukka ja unikko.

Unikoiden siemenkodat ovat koristeellisia myös kukkamaljakoissa.

Unikon siemeniä havittelevan kannattaa olla valppaana tarkkaillessaan siementen kypsymistä. Kun siemenkodan väritys vaihtuu vihreästä ruskeaan, alkavat siemenetkin olla valmiita. Jos viivyttelet liikaa, kasvi pudottaa siemenet nopeasti ympäristöön.

Kehäkukka, ruiskaunokki ja kääpiösamettikukka kannattaa muistaa, jos haluaa kasvattaa itse syötäviä kukkia. Kehäkukka ja samettikukat myös toimivat keittiötarhassa pienten tuholaisten karkottajina.

Köynnöksistä ruusupavun, köynnöskrassin ja keijunmekon siemenet ovat helposti kerättäviä ja kasvatettavia.

Helmililjan lakastuvat kukinnot kuivuvat kauniisti. Kuivan kukinnon uumenista paljastuvat mustat pienet siemenet.

Monivuotiseksi iloksi

Sopivia lajikkeita useammalle vuodelle ovat akileija, isotähtiputki, lehtosinilatva, nauhukset, pioni ja punahattu.

Kallionauhus kukkii syyskesällä oranssein kukin. Tuleentuneet siemenet varisevat helposti ja uusia taimia putkahtelee keväällä emotaimen ympäriltä.

Kerää siemeniä perennoista talteen ja kasvata omia taimia. Osa lajeista kaipaa itääkseen kylmäkäsittelyn, osan voi kylvää keväällä esikasvatukseen.

Syyskylvö sopii useimmille perennoille, jolloin siemenet saavat luonnollisen kylmäkäsittelyn talven aikana.

Pionin siemenkodassa voi pullistella tummia, ruskeita tai mustia siemeniä. Litteistä punaisista siemenistä sen sijaan ei kasva uutta tainta. Kylvä pionin siemenet syyskesällä taimiruukkuun, peitä kevyesti mullalla ja upota talven ajaksi ruukku maahan.

Sinipallo-ohdake kukkii pallomaisin kukinnoin, jotka ovat kauniita myös kuivakukkina. Siemenet kylväytyvät myös itsekseen.

Kun kevät koittaa, siirrä ruukku suojaisalle paikalle varjoon ja tarkkaile kesän mittaan kosteutta, itämistä ja pienen verson kasvua. Istuta pieni taimi suojaisalle paikalle. Siementaimesta voi kehittyä minkälainen pioni vain.

Tarhurin kärsivällisyyttä koetellaan pionin kasvatuksessa, sillä kukintaa voi joutua odottamaan kolme neljä vuotta.

Karstaohdake on kaksivuotinen kasvi. Siemenet kylväytyvät tuleentumisen jälkeen, jolloin niistä kasvaa esikon lehtiruusuketta muistuttava lehtimätäs ensimmäisenä vuotena. Toisena vuotena kasvi kukkii.

Vuosien projektiksi

Jos kaipaat kasvatusprojektia vielä vuosiksi eteenpäin, sopivia lajikkeita tähän ovat hevoskastanja, jalopähkinä, mongolianvaahtera, mänty ja tammi.

Puiden kasvatus onnistuu itse kerätyillä siemenillä, mutta puuha ei sovi malttamattomalle. Itäminen voi viedä puolesta vuodesta pariin vuoteen ja päälle tulee vielä puun kasvaminen.

Luonnon jäljittely helpottaa itämistä, esimerkiksi lehtikasassa tammenterhot ja hevoskastanjat itävät helposti, joskus jopa helpommin kuin multapurkkiin sujautettuna.

Suurin ilo tulee kokeilemisesta ja uuden oppimisesta.

Näin onnistut siementen keräämisessä:

1. Kerää siemenet vasta, kun ne ovat kunnolla tuleentuneet eli kypsyneet.
2. Keväällä kukkivien kasvien siemenet alkavat kypsyä jo kesäkuussa, kesällä ja loppukesällä kukkivien loppukesällä ja syksyllä.
3. Kerää siemenet talouspaperin päälle kuivumaan ja anna kuivua viikon ajan. Pakkaa siemenet kirjekuoreen, paperipussiin tai kahvinsuodatinpussiin. Kirjaa ylös siemenpussiin laji ja keräysvuosi.
4. Säilytä kuivassa paikassa huoneenlämmössä.
5. Kylvä kasvit luonnollisen rytmin mukaisesti.
6. Merkitse myös kylvökset taimilapuin, jotta pysyt perillä, mitä olet kylvänyt.

Kirjopikarililjan litteät siemenet voi ravistella kuivina suoraan kukkapenkkiin tai kerätä talteen ystävän iloksi.

Juttu on julkaistu Kotiliesi 12/2017 -lehdessä.

The post Lisää puutarhaan kukkaloistoa – kerää siemenet kun kukinta on ohi appeared first on Kotiliesi.fi.

Lähteet: Lasse Kosonen, Sienenmetsästystä, WSOY; Pertti Salo & Ulla Salo, Metsiemme ruokasienet, Docendo.

The post Suppilovahvero, rustonupikka vai kultaheltta? Testaa, kuinka hyvin tunnistat sienet appeared first on Kotiliesi.fi.

Toteuta oksanaulakko näin:

1. Kerää metsäreissulla erikokoisia maahan pudonneita oksia.
2. Sahaa kuivat oksat sopivan pituisiksi ja yhdistä naulakoksi naulaamalla, ruuvaamalla tai narulla punomalla.
3. Lisää naulakkoon vaikka haluamasi puutarhavälineet! Myös esimerkiksi hanskat tai hellehattu roikkuvat siinä puutarhurin helposti saatavilla.

Vinkki! Jalosta ideaa kiinnittämällä oksanhaaroja vaikkapa harmaantuneeseen laudanpätkään. Kokeile myös eri puulajeja ja kuorittua puuta.

Muutamasta oksanhaarasta nikkaroit nopeasti koristeellisen naulakon, joka on kivannäköinen tyhjänäkin vaikka vajan seinällä.

Toteutus: Samuli Niskanen

Juttu on julkaistu Kotiliesi 11/2017 -lehdessä.

The post DIY: Tee itse helppo oksanaulakko appeared first on Kotiliesi.fi.

Kauniina kesäpäivänä niityllä kulkijan ympäröi sirinä, joka tuntuu täyttävän koko äänimaiseman. Soitto vuoroin yltyy ja vaimenee, nousee ja laskee.

Ihmisen kuulema siritys on sirkkakoiraan kutsuääntelyä. Kun kumppani löytyy, koiras herkistyy kosintasoittoon taajuudelle, joka ylittää ihmisen kuulokynnyksen.

Tulee kuitenkin kesä, jolloin havahdumme siihen, että siritys niityllä on vaiennut, sillä korkeimpien äänien kuuleminen heikkenee iän myötä.

Aina ei hiljaisuuteen ole syynä kuulon heikentyminen, vaan sää – sateiseilla, viileällä kelillä sirkkojen lihakset ovat liian kohmeessa ääntä tuottaakseen.

Tavallisesti niittykonsertit soivat loppukesästä alkusyksyyn.

Heinäsirkoilla on kookkaat verkkosilmät ja purevat suuosat. Ruokaa riittää, sillä heinäsirkat syövät monia kasveja, pääasiassa heiniä.

Heinäsirkan soivat reidet

Pelto-ohdakkeiden, purtojuurien ja maitohorsmien seasta kuuluu lyhyt sirahdus, kun parisenttinen otus liikauttaa tunnustelevasti pitkiä takajalkojaan.

Heinäsirkkojen siritys syntyy niiden hangatessa takareiden sisäpinnassa olevaa nystyriviä etusiiven paksuja suonia vasten.

Heinäsirkoilla on lyhyet tuntosarvet, kun taas hepokateilla ne ovat pitkät, yli ruumiin mittaiset. Ketoheinäsirkan väritys vaihtelee harmaasta vihreään, ruskeaan, purppuraan ja mustaan.

Poikkeuksiakin on: kangassirkka ääntelee hiljaa leukojaan napsuttamalla. Suosirkka puolestaan potkii takaraajaansa etusiiven reunaan, mistä syntyy muista sirkoista erottuva, tikittävä ääni.

Koiras sirittää kutsuakseen naaraita. Kosinnan aikana sirkkanaaraatkin voivat äännellä koiraiden kanssa.

Sirityksen nopeus ja kesto, tauot, äänen korkeus ja toistojen määrä vaihtelee eri heinäsirkkalajeilla. Toiset soivat päivällä, toiset iltahämärissä tai jopa yöllä. Yleisin lajeista on niittyheinäsirkka, jonka sirityksen voi kuulla jo kesäkuun puolivälissä.

Heinäsirkkojen värikin vaihtelee. Vieläpä saman lajin eri yksilöt ovat kovin erivärisiä. Erityisesti heinäsirkkojen toukilla tavataan erilaisia värimuotoja.

Heinäsirkkojen toukat muistuttavat aikuisia, vain siivet puuttuvat tai ne ovat lyhyet.

Hepokatti herää yöllä

Tsak… tsak…tsak…tsak tsaktsaktsaktsaktsak. Vauhtiin päästyään hepokattikoiraan voimakas säksätys jatkuu jatkumistaan.

Jos reviirille tulee toinen koiras, alkaa kilpalaulanta. Jos se ei tepsi, saattavat koiraat jopa taistella reviiristään.

Maamme kahdeksan hepokattilajia voidaan erottaa toisistaan äänen perusteella. Äänet ovat hyvin korkeita ja syntyvät hankaamalla vasemman etusiiven alapinnan hammasriviä oikean etusiiven takareunan harjannetta vasten.

Hepokatit ovat kömpelöitä lentäjiä. Ne hyppivät aimo loikkia ja käyttävät siipiään loikan pidentämiseen.

Hepokattien korvat sijaitsevat etujalkojen säärissä, missä ne näkyvät tummina rakoina. Niillä naaraat kuuntelevat koiraan soittoa ja suunnistavat äänen suuntaan.

Useimmat hepokateista ovat kokonaan tai osittain yöeläjiä. Siivistään huolimatta ne ovat kömpelöitä lentäjiä ja kävelevät mieluummin. Ulkonäöltään monet lajit muistuttavatkin kasvien lehtiä.

Toisin kuin heinäsirkat, hepokatit syövät kasvien lisäksi myös hyönteisravintoa. Isot hepokatit ovat vahvaleukaisia ja voivat purra kipeästikin, jos niitä yrittää siepata käteensä.

Hepokatin pitkät takajalat ovat kolmiomaisessa asennossa, heinäsirkat pitävät takajalkojaan supussa. Ruskotöpökatti sirittää niityillä elo-lokakuussa.

Juttu on julkaistu Kotiliesi 12/2017 -lehdessä.

The post Katse luontoon – heinäsirkat ja hepokatit viihtyvät kesäniityillä alkusyksyyn asti appeared first on Kotiliesi.fi.

Puiden lehdet kellastuvat syksyllä valon vähentyessä. Myös lämpötilalla on oma vaikutuksensa kellastumiseen, mutta valo näyttelee huomattavasti suurempaa roolia.

Klorofylli eli lehtivihreä on osittain vastuussa yhteyttämisestä eli puun ruokkimisesta. Kun valo vähenee, klorofylli vetäytyy sisään puun runkoon. Klorofylli varastoituu puun runkoon, joten se on taas keväällä uusien lehtien käytettävissä.

Kun klorofylli varastoituu, lehteen jäävät jäljelle vain keltaiset ja punaiset väriaineet eli karotenoidit. Niinpä puiden lehdet loistavat jonkin aikaa upeissa ruskan väreissä, kunnes karotenoidit hajoavat ja jäljelle jää pelkkää ruskeaa tanniinia.

Vaikka syksy olisi lämmin tai vastaavasti tavallista kylmempi, ruskan ajankohta ei siirry. Tästä pitää huolen juuri valon rytmi.

Ruskan kuitenkin ajatellaan olevan aina erityisen voimakas aurinkoisen kesän jälkeen, sillä pystyvät auringon ansiosta tuottamaan yhteyttämisen avulla paljon sokeria. Sokeri puolestaan vastaa osaltaan karotenoidien synteesistä.

Lehtien pudottaminen on aktiivinen prosessi

Moni ajattelee, että lehdet putoavat syksyn kovien sateiden ja tuulien takia, mutta todellisuudessa lehtien pudottaminen on aktiivinen prosessi. Tällöin lehden kantaan muodostuu irtoamissolukko, jonka avulla puu pudottaa lehtensä.

Irtoamissolukko alkaa muodostua, kun lehtivihreän varastoituminen laukaisee hormonaalisen signaalin. Tällöin lehtiruodin soluseinämät alkavat hajota.

Kun oksan ja lehden liitoskohta sulkeutuu suojautuakseen bakteereilta, lehden kiinnitys on jo hyvin heikko. Näin lehti tippuu helposti tuulen tuiverruksessa. Kun soluseinämän hajoaminen etenee tarpeeksi pitkälle, pelkästään lehden oma painokin riittää pudottamaan lehden.

Puiden on pudotettava lehtensä, sillä Suomen oloissa lehdet kuluttaisivat talven aikana liiaksi ravintoa ja puu kuolisi. Jos lehdet eivät putoaisi, ne haihduttaisivat kylmissä oloissa liikaa vettä, eikä puu pystyisi korjaamaan menetystä juuriensa avulla.

The post Miksi lehdet vaihtavat väriä ja putoavat syksyllä? Otimme selvää appeared first on Kotiliesi.fi.

Muumiotauti on puutarhurin painajainen. Monilia fructigena -sienen aiheuttamaa sairauden ehkäisyyn ei ole olemassa erityistä torjunta-ainetta. Oman omenasadon lisäksi myös naapurin sato voi olla vaarassa: itiöt pystyvät leviämään jopa kymmenien tai satojen metrien matkan suotuisassa tuulessa.

Muutamalla kikalla taudin saa kuitenkin pysymään paremmin kurissa. Lue puutarhurin vinkit:

1. Muumiotautisia omenoita ei saa jättää puuhun

”Viimeistään syksyllä muumiotautiset omenat pitää kerätä pois ja hävittää”, puutarhuri Juha Toikka sanoo.

Hävitä pilaantuneet omenat ja puun alta haravoidut saastuneet lehdet joko talousjätteen mukana, polta tai hautaa ne syvään kuoppaan. Lämpökompostori toimii myös. Muumiotauti ei tuhoudu tavallisessa kotikompostissa.

Puuhun tai puun alle jätetyt omenat levittävät tautia seuraavana vuonna, sillä itiöt talvehtivat.

2. Ennaltaehkäise pitämällä latvus ilmavana

Muumiotautia aiheuttava sieni viihtyy kosteassa ja lämpimässä. Tiivis oksisto ja tiheään istutetut puut ovat siis taudille otollinen paikka.

Huolehdi omenapuun leikkauksesta. Niin varmistat, etteivät myöskään oksat hankaa omenia ja tee pintavaurioihin otollista maaperää itiöille.

Harvenna raakileet keväällä. Oksia ei kannata leikata enää syksyllä.

”Tuore leikkuupinta on arka talven pakkasille. Sen lisäksi keväällä porottava aurinko saattaa jopa vioittaa puuta. Maaliskuussa on oikea aika leikata omenapuu”, Toikka neuvoo.

The post Iskikö omenoihin muumiotauti? Älä tee yleisiä virheitä, jos haluat taudista eroon appeared first on Kotiliesi.fi.

Tee pöllit näin:

1. Käytä ruukkuihin talven yli kuivuneita pöllejä, sillä kuivaa puuta on helpompi käsitellä. Pöllien ei tarvitse olla kovin paksuja: 10–15 cm:n läpimitta riittää.
2. Sahaa koivupölleistä erikorkuisia, noin 10–35 cm korkeita pätkiä. Poraa jokaisen pöllin päähän 20–30 mm:n poranterällä useita 7 cm syviä reikiä. Koverra reikien välit taltalla pois niin, että pölliin syntyy pyöreähkö kolo.
3. Irrota mehikasvit muoviruukuista ja asettele kaksi kolme kasvia jokaisen pöllin päähän.

Istuta pölliruukkuihin mehikasveja tai muita vähällä kastelulla selviäviä kasveja.

Toteutus: Samuli Niskanen

Juttu on julkaistu Kotiliesi 11/2017 -lehdessä.

The post Metsän aarteita: Tee näyttävät kukkaruukut koivupölleistä appeared first on Kotiliesi.fi.

Puutarhuri Juha Toikan mielestä valkosipuli pitää ehdottomasti istuttaa syksyllä.

Syksyllä istutetun valkosipulin etuja ovat muun muassa aikaisempi ja isompi sato. Mausta puhumattakaan.

”Kaupan sipulien mausta ei voi puhua samana päivänäkään kuin talvivalkosipulista. Kun kerran sellaisen kasvattaa ja syö, ei ole paluuta”, Juha Toikka hehkuttaa.

Valkosipuli pitää myös myyrät loitolla.

Läheskään kaikki valkosipulit eivät sovellus syysistutukseen. Varmista ennen istuttamista, että olet istuttamassa kylmää kestävää talvivalkosipulilajiketta.

”Ziemiai on hyvä ja varma lajike”, Toikka vinkkaa.

Istuta valkosipuli oikein

Kynnet istutetaan Etelä-Suomessa loka-marraskuussa, Pohjois-Suomessa lokakuussa.

”Tärkeintä on, että maan lämpötila on pysyvästi alle viisi astetta.”

Talvivalkosipulin juurtuminen lähtee käyntiin, kun lämpötila on alle 10 astetta. Liian aikaisin ja liian lämpimällä ilmalla istutettu valkosipuli mätänee tai lähtee kasvamaan jo samana syksynä.

Istuta valkosipuli kuitenkin ennen maan jäätymistä, sillä kynsien on hyvä ehtiä juurtua ennen routaa.

Irrota valkosipulista kynnet. Valkosipulissa on tavallisesti viidestä seitsemään kynttä. Istuta kynnet terävä pää ylöspäin noin viiden sentin syvyyteen, 15–20 sentin välein. Peitä mullalla.

Voit lannoittaa maata etukäteen esimerkiksi puun tuhkalla tai maatuneella kompostilla.

Muista kastella ja lannoittaa keväällä ja kesällä

Valkosipuleja on kasteltava etenkin kuivana alkukesänä, kun lumi ja kevätkosteus ovat haihtuneet.

Suojaa valkosipulien versoja rikkaruohoilta ja eläimiltä esimerkiksi nurmikon leikkaamisesta syntyneellä ruohokatteella ja verkkoaidalla.

Valkosipuli kaipaa ravinteita. Voit lannoittaa sitä luonnonlannoitteella, yleislannoitteella tai kanankakalla. Käytä lannoitetta noin kaksi desilitraa yhdellä neliöllä. Lopeta lannoittaminen heinäkuussa.

Valkosipulit ovat valmiit nostettavaksi, kun niiden alimmat lehdet kellastuvat.

”Heinä-elokuussa saat nostella itsellesi hyvät valkosipulit”, Toikka sanoo.

Kuivata suojassa sateelta

Jätä varret noston jälkeen paikalleen niin pitkäksi aikaa, että varret kellastuvat kokonaan.

”Sitten vasta leikataan poikki noin 5 sentin tapilla”, Toikka neuvoo.

Kuivaa valkosipulit esimerkiksi räystään alla, narulle ripustettuina. Paikan tulisi olla aurinkoinen ja tuulinen ja suojassa sateelta.

The post Istuta valkosipuli jo syksyllä – puutarhuri kertoo miksi appeared first on Kotiliesi.fi.

Syksyllä maa on kostea eikä kasvi haihduta viileydessä eli kastelutarve on olematon. Keväällä jo juurtunut kasvi lähtee kasvamaan helpommin ja aiemmin.

”Istuttaminen on järkevää syksyllä. Ei tarvitse tehdä oikein muuta kuin mätkäistä kasvi maahan ja se on siellä valmiina keväällä”, puutarhuri Juha Toikka sanoo.

”Ammattipuutarhurit istuttavat syksyllä niin paljon kuin ikinä pystyvät ja kerkeävät.”

Syksyllä ja keväällä istuttamiseen pätevät samat säännöt esimerkiksi istutussyvyyden suhteen.

Syksy on myös oiva aika siirtää puut ja pensaat sekä jakaa jakamista tarvitsevat kasvit. Odota, että lehdet ovat tippuneet ja ravinteet siirtyneet juuriin ennen kuin kaivat puun tai pensaan ylös.

Keväällä syksyllä istutetuille kasveille annetaan lannoite tavalliseen tapaan lumien sulamisen jälkeen heti, kun maa paljastuu.

”Keväällä istutus kannattaa käydä tarkistamassa ja tallata tiiviimmäksi, jos routa on nostanut juuripaakkua.”

Syyskylvön voi pilata kahdella tavalla

Syyskylvö epäonnistuu, jos istutat tai kylvät liian aikaisin. Esimerkiksi valkosipuli istutetaan vasta, kun maan lämpötila on pysyvästi alle viisi astetta.

”Legenda on, että istutetaan rautakangella, muttei se ole pelkkää legendaa. Voihan se olla vähän rankkaa, mutta kyllä istuttaminen silläkin tavalla onnistuu”, Toikka sanoo.

Toinen virhe on peittää kasvit liian aikaisin.

Toikka neuvoo odottamaan pakkasta ennen kuin asettelet havut kukkapenkin suojaksi. Liian aikaisin laitetut havut nostavat maan lämpötilaa, jolloin kasvit alkavat kasvaa. Talven tullen aluille käy huonosti.

Lämmin ja peitelty maa on myös otollinen kasvupaikka kasvitaudeille.

”Omien hermojen säästämiseksi istutusten päälle voi heittää havuja, kun pakkanen on tullut, mutta se ei ole välttämätöntä. Joka tapauksessa maa kannattaa peitellä ennemmin myöhemmin kuin aikaisemmin.”

Talvea pelätään turhaan Toikan mielestä. Talvehtimisen kannalta ei ole väliä, onko istutettu keväällä vai syksyllä.

”Talvehtivat kasvit kestävät pakkasta, ei niitä muuten täällä kasvatettaisi. Kevään kuivuus on kasveille paljon pahempi kuin talven pakkaset.”

The post Katso vinkit syyskylvöön – vältä nämä kaksi virhettä, jos haluat aikaisemman sadon appeared first on Kotiliesi.fi.

Onko puutarhasi valmis talveen? Laita pihasi talviteloille seuraavien kymmenen kohdan avulla:

1. Istuta mahdollisimman paljon. Kukka- ja talvivalkosipulit, perennat sekä pensaat ja puut voi istuttaa syksyllä. Siirrä ja jaa siirtämistä ja jakamista kaipaavat kasvit.

2. Leikkaa ja korjaa pois heinät ja ryteiköt tontin reunoilta. Etanat ja myyrät menettävät talvehtimispaikkansa eivätkä ne siirry pihaasi niin helposti.

3. Haravoi nurmikolla olevat paksut lehtikerrokset ohuemmiksi. Lehdet voi kasata lehtikompostoriin tai suojaamaan pensaiden tai suurien perennojen, kuten alppiruusujen tyviä. Kukkapenkkejä voi myös kattaa kevyellä lehtikerroksella.

4. Tyhjennä puutarhan vesiastiat, kuten kastelukannut, ämpärit ja letkut ennen pakkasia, etteivät ne jäädy ja rikkoudu. Sulje myös ulkohanat.

5. Peitä arat kasvit ja siirrä kukkaruukut sisätiloihin suojaan jäätymiseltä.

6. Korjaa, puhdista ja öljyä työkalut sekä ruohonleikkuri valmiiksi ensi kevättä varten.

7. Laita lintujen talviruokintapaikat valmiiksi.

8. Suojaa pensaat ja puut rusakoilta ja hirvieläimiltä aidoilla. Muista käyttää riittävän korkeaa aitaa. Suojaa myös räystäiden alla ja paljon lunta keräävissä paikoissa olevat pensaat esimerkiksi kodan mallisilla suojilla.

9. Varmista, että lumikasoille varatut paikat ovat kunnossa.

10. Varaa sepeliä sisälle, jotta sitä on helppo viskoa liukkauden kelien tullessa. Laita aurauskepit paikoilleen, kun maa on vielä sula.

Lähteet: Puutarhuri Juha Toikka; Leena Luoto, Tiina Klementtilä ja Heikki Luoto: Puutarhurin syksy ja talvi (Tammi 213); Erik SIdenbladh: Apua, meillä on puutarha! (Mäkelä 2015)

The post Puutarhurin muistilista: Olethan tehnyt nämä 10 asiaa ennen talvea? appeared first on Kotiliesi.fi.

Kotilieden puutarhabloggari ja Paratiisi takapihalla -blogin pitäjä Paula Ritanen-Närhi vinkkaa parhaat selviytymiskeinot puutarhureille, jotka eivät syksyllä ja talvella pääse kukkapenkin kimppuun:

1. Koristele pimenevä puutarha

Anna katseen levätä puutarhassasi. Tummuvissa illoissa se kaunistuu kynttilöillä ja lyhdyillä.

Lue lisää: Valaise kulkuväylät kauniisti

2. Ihastele lämpimästä

Ilmojen kylmetessä puutarhaa voi ihailla sisätiloista tai lasiterassilta. Itse koristelen pihaa vaahteranlehdillä, kanervilla ja koristekaaleilla.

Lue lisää: Nauti terassista ja pihapuuhista pitkälle syksyyn – nappaa ideat

3. Siirrä puutarha sisälle

Aamukuuran aikaan voi ihailla kastetta maassa ja huurretta ruusunnupuissa. Siirrän myös puutarhaa olohuoneeseen. Meillä on siellä kasvilamput, viherkasveja ja joitakin puutarhakalusteita.

Lue lisää: Piristä kodin sisustusta vehreydellä: 10 helppohoitoista huonekasvia

4. Kokeile vastapainoa puutarhaharrastukselle

Vapaaehtoistyö tuo onnea. Se on hyvää vastapainoa puutarhalle.

Lue lisää: Vapaaehtoistyöntekijä Tuula, 70: ”Se mitä antaa, heijastuu takaisin”

5.  Haaveile tulevasta

Syksyllä ja talvella on mukava rauhassa katsella ja lukea puutarhalehtiä –ja haaveilla!

Lue lisää: Aloita pihasuunnittelu ajoissa

The post Viipyile vihreydessä – näin intohimoinen puutarhuri selviää syksyn ja talven yli appeared first on Kotiliesi.fi.

Kuunliljat (Hosta) kaipaavat välillä jakamista, ja silloin niistä riittää taimia myös puutarhaystäville. Kun emokasvi alkaa ränsistyä, jakaminen virkistää kasvua.

Tee näin

Kaiva taimi penkistä ison paakun kera terävällä lapiolla. Irrottele taimista veitsellä, lapiolla tai sormin erottelemalla paloja, joihin kaikkiin jää kunnolla sekä juuria että versoja.

Ruukuta pikkupalat multaan ja kasvata niihin kokoa ennen istutusta. Ruukuissa taimia on helppo vaihdella ystävien kanssa. Jätä yksi taimista muita suuremmaksi ja istuta se takaisin kasvupaikalleen.

Lisää vinkkejä puutarhurille:
Perennapenkin perustaminen
Vanhanajan perennat
Kurjenmiekat ovat perinneperennoja
Päivänliljat kukoistavat vähällä vaivalla
Pionit valloittavat puutarhassa

Kuva: Suvi Laine