Risutöiden aika on syksystä kevääseen, kun koivussa ei ole lehtiä. Risuista on helppo askarrella esimerkiksi risukranssi tai risukruunu.

Lue myös: Video: Tee itse kranssi luonnonmateriaaleista – katso helpot ohjeet vaihe vaiheelta

Talvella kaadetun koivun risut säilyvät hyvinä pitkälle kesään, kunhan niitä säilytetään varjoisassa ja kosteassa paikassa. Kuivahtaneita risuja voidaan notkistaa uudelleen liottamalla vedessä ennen töiden aloittamista.

Risukranssi

Pitkäikäisen risukranssin voit koristella ajankohtaan sopivaksi valoilla, kukilla, lehdillä tai marjoilla.

Tarvikkeet:

• Notkeita koivun-oksia
• puolarautalankaa
• Sivuleikkurit
• Oksasakset

Risukranssin ohje:

1. Kierrä pitkä oksa kiepille. Jatka oksan kiertämistä itsensä ympärille. Käytä tarvittaessa apuna puolarautalankaa.
2. Kun ensimmäinen oksa loppuu, ota uusi ja työnnä sen tyvipää piiloon kierteiden sekaan nurjalle puolelle. Jatka kiertämistä ja ota uusi oksa aina edellisen loputtua niin kauan, että kranssi on tarpeeksi muhkea.
3. Katkaise oksasaksilla nurjalla puolella törröttävät oksanpäät.
4. Tee rautalangasta ripustuslenkki nurjalle puolelle.

Lue myös: Askartele risuista kirjaimia

Risukruunu

Tee kaunis asetelma vanhaan pesuvatiin. Täytä vati mullalla, istuta keskelle vuodenaikaan sopivia kasveja ja peitä sammaleilla. Aseta risukruunu vadin reunalle.

Tarvikkeet:

• Pitkiä, notkeita koivunrisuja
• Tukevaa rautalankaa, surrilankaa ja puolarautalankaa
• Neljä kristallia
• Oksasakset ja sivuleikkurit
• Vanha pesuvati
• Multaa, sammalta ja vuodenajan kasveja

Risukruunu syntyy vadin kokoisesta rautalankaympyrästä, kahdeksasta puolarautalankalenkistä ja kahdeksasta surrirautalankasakarasta.

Risukruunun ohje:

1. Taivuta rautalangasta pesuvadin halkaisijan kokoinen rengas ja kierrä rautalangan päät yhteen. Piirros 1.
2. Kokoa risuista noin sentin paksuinen kimppu. Aseta latvuksia ja tyvipäitä sekaisin, jotta kimpusta tulee tasapaksuinen. Kiinnitä kimppu rautalankarenkaan ympärille kiertämällä puolalankaa molempien ympärille. Lisää risuja kimpun sekaan niin, että se pysyy koko ajan yhtä paksuna.
3. Taivuta kahdeksan surrilankaa u-kirjaimen muotoisiksi lenkeiksi. Päällystä lenkit risuilla kuten rengas. Jätä päihin surrilankaa pidempiä latvuksia.
4. Asettele lenkit tasaisin välimatkoin renkaan kehälle ja kiinnitä ne vieriviereen. Työnnä surrilangan lenkin pää renkaan risujen sekaan. Kiinnitä lenkin pää ja latvukset renkaalle kiertämällä puolarautalankaa molempien ympärille. Kiinnitä samoin kaikkien lenkkien päät. Piirros 2.
5. Päällystä risuilla vielä kahdeksan suoraa surrilankaa, joista muodostuu neljä sakaraa. Kiinnitä kunkin sakaran toinen pää renkaalle risulenkkien keskikohtaan samalla lailla kuin lenkit. Sido kaksi vierekkäistä sakaraa toisiinsa puolarautalangalla vähän matkan etäisyydeltä latvoista. Sido myös sakarat kiinni lenkkien keskikohtiin. Väännä vapaana olevat päät kiehkuralle. Piirros 3.
6. Ripusta kristallit puolarautalangalla sakaroiden keskelle.

Lue myös: Äänestä syksyn kaunein kranssi ja ota näppärät teko-ohjeet

Paprikan kasvatus onnistuu kotona niin puutarhassa kuin parvekkeellakin. Vuoden 2020 vihannekseksi valittu paprika kuuluu suosikkivihanneksiin ympäri vuoden. Vihreät, punaiset, keltaiset, oranssit ja rusehtavat paprikat sisältävät paljon C-vitamiinia.

Lue myös: Paprika on vuoden 2020 vihannes

Paprikan kasvatus onnistuu, kunhan lämpöä on tarpeeksi

Paprikat kuuluvat paljon lämpöä vaativiin vihanneksiin, jotka kasvatetaan mielellään kasvihuoneessa. Myös lasitettu parveke kerää lämpöä kuin kasvihuone. Aikaisten F1-lajikkeiden, kuten ’New Aces’, ’Amyka’ ja ’Nikita’,  kasvatus onnistuu ulkonakin hyvin lämpimällä ja suojaisalla paikalla.

Paprikan taimet voi kylvää itse tai ostaa puutarhalta. Paprikan kasvatusaika on pitkä, joten helpointa on antaa puutarhureiden hoitaa taimien kasvatus ja ostaa taimet kesän alussa. Toisaalta lajikevalikoima siemenluettelossa on laajempi kuin taimimyynnissä, joten molemmilla on puolensa.

Paprikan kasvatus voi alkaa jo helmikuussa

Siemenet kylvetään pikkuruukkuihin maaliskuussa, mutta jotkut aloittavat taimikasvatuksen jo helmikuussa. Kylvöstä istutukseen tarvitaan pari kuukautta, joten kylvöt kannattaa ajoittaa sen mukaan, kuinka aikaisin pääsee istuttamaan: kasvihuoneviljelyyn varhain ja avomaalle myöhemmin.

Siemenet kylvetään hiekkapitoisella kylvömullalla täytettyihin pikkuruukkuihin, 1–2 siementä per ruukku. Kylvös kastellaan ja viedään lämpimään paikkaan, kuten kylpyhuoneeseen lattialämmityksen päälle. Itäminen on nopeinta +25–+30 asteessa.

Kun taimet putkahtavat pintaan, ruukut siirretään heti valoisaan paikkaan. Lämpötilaa voi laskea hieman, muttei alle huoneenlämmön.

Varhaisimmat helmikuun ja maaliskuun alun kylvökset hyötyvät  yhteyttämistä voimistavista kasvilampuista, niin myös paprikan pikkutaimet.

Lue myös: Katso herkulliset ohjeet ja pikkelöi nyt kasvikset – mummonkurkut, kirsikkatomaatit ja monet muut mainiot maut

Paprikan taimet karaistaan ennen istutusta

Koska taimikasvatusaika on pitkä, taimet saavat kasvaa aluksi pikkuruukuissa. Kevään edetessä ne kannattaa ruukuttaa ainakin kerran suurempiin astioihin.

Kylvömullan ravinteet eivät pitkälle kanna, joten kasvussa olevia taimia lannoitetaan 1–2 viikon välein kastelulannoksella.

Koska paprikat ovat kylmänarkoja, taimet on karaistava ennen ulos istuttamista. Taimet viedään ulos aluksi vain lämpimiksi päiviksi ja tuodaan yöksi sisälle.  Kesän alussa taimet istutetaan lopullisille kasvupaikoilleen kasvihuoneeseen, parvekkeelle tai lämpimälle seinustalle.

Lue myös: Täytetyt paprikat: 80-luvun klassikko on arkiruokien aatelia – milloin maistoit viimeksi?

Kasvihuone sopii paprikalle parhaiten

Paprikan viljelylämpötila on avomaalla tai parvekkeella vaikeasti hallittavissa mutta kasvihuoneessa paremmin. Kasvihuoneessa päivälämpötila on parhaimmillaan +20–+24 ja yöllä +16–+22 astetta.

Kun paprika aloittaa kukinnan, ensimmäinen kukka poistetaan ja taimen versoja karsitaan tai typistetään hieman. Liian lämpimässä sato vaarantuu: jos keskilämpötila on yli +25 astetta, hedelmöittyminen voi epäonnistua.

Tukikepit ovat tarpeen, jotta versot eivät vaurioidu. Vettä taimet käyttävät aluksi kohtuudella mutta sadon muodostuessa yhä enemmän.

Ikävä kyllä paprikoita vaivaavat monet kasvintuhoojat, kuten harmaahome, kirvat, punkit ja ansarijauhiaiset. Hometta torjutaan tuuletuksella ja tuoholaisten torjuntaan voi kasvihuoneessa käyttää biologisia torjuntaeliöitä.

Lue myös: Torju ekologisesti home ja tuholaiset puutarhasta – 8 luonnonmukaista vinkkiä

Paprikoita korjataan sitä mukaa kuin paprikat kasvavat ja kypsyvät. Ne voi syödä myös raakoina tai jälkikypsyttää sisällä. Vihreät paprikat eivät ole eri lajiketta, vaan raakoja paprikoita, joista monet erityisesti pitävät.

Myös nämä kasvatusjutut saattaisivat kiinnostaa sinua:

Puutarha

Tomaatin kasvatus parvekkeella ja kasvihuoneessa – ota vinkit talteen ja kasvata itse tomaatit!

Puutarha

Yrttien kasvatus kotona – näin kasvatat kukoistavan yrttisadon

Puutarha

Chilin kasvatus – näin onnistut kasvattamaan chilejä vaikka ikkunalaudalla

Nurmikon kylvö on hyvä idea, sillä hyvinvoiva pihanurmi on mainio pinta lasten leikeille. Värikkäiden istutusten välissä vihreä nurmimatto rauhoittaa näkymiä.

Lue myös: Nurmikon hoito – pidä nurmikko vihreänä ja vehreänä näillä nikseillä

Nurmikon hyvinvointi ratkaistaan jo nurmikkoa perustettaessa. Pihan ojituksen tulee olla kunnossa ja kentän tasainen. Hyvää kasvualustaa tulee olla vähintään 20 sentin kerros. Laajaa nurmikkoa perustettaessa kylvöajallakin on väliä.

Kun nurmikon kylvö onnistuu, lopputuloksena on kaunis nurmikko. © Kristiina Kurronen

Kevät on nurmikon suosittu kylvöaika

Nurmikko kylvetään keväällä lumen sulettua, kun maa on vielä kosteaa. Nurmiheinien siemenet voivat itää maan lämpötilan ollessa vähintään +8 astetta.

Paras aika kevätkylvölle on toukokuu tai kesäkuun alku.

Keväällä kylvetty nurmikko ehtii kehittyä tuuheaksi kesän mittaan, vaikkei se ensimmäisenä kesänä kovaa rasitusta kestäkään. Nurmiheinät ehtivät juurtua niin syvälle, että ne talvehtivat hyvin.

Kesällä maa kuivuu, mikä saattaa estää siementen itämisen. Kesähelteillä ei kannata kylvää ainakaan isoa nurmikkoa, vaan odottaa syksyyn, joka on jopa kevättä varmempi kylvöaika.

Lue myös: Nurmikon vaihtoehdot

Nurmikon kylvö syksyllä

Nurmikon voi kylvää  loppukesällä tai alkusyksystä elo-syyskuussa, kun maa on vielä lämmin, ja syyssateet hoitavat kastelun. Loppukesällä kylvetty nurmikko ehtii vielä hyvin vahvistua ennen talvea, ja nurmikko on keväällä valmiina lähtemään aikaisin kasvuun.

Toinen vaihtoehto on talvikylvö, jossa ideana on kylvää siemenet niin myöhään, että ne itävät vasta keväällä. Ajoitus on kuitenkin haastavaa, sillä hyvin lämpimiä jaksoja voi tulla talvellakin. Silloin siemenet saattavatkin itää ennen aikojaan, ja hennot taimet tuhoutuvat, jos orastumista seuraa pakkanen.

Nurmikon kylvö vanhan päälle

Joskus ei ole tarpeen uudistaa koko nurmikkoa, vaan heikoimpia tai vaurioituneita kohtia voi paikata.

Kun kylvät uutta nurmikkoa vanhan päälle, eli paikkaat sen heiveröisiä kohtia, riko maanpinta rautaharavalla, ja lisää maahan tuoretta multaa. Tasoittele multa, ja kylvä siemenet. Haraa siemenet pintamullan joukkoon, ja tiivistä kylvös haravan lappeella tai painelemalla kylvöstä laudanpätkällä.

Hyvin huonokuntoisen nurmikon kunnostukseen ei riitä paikkaus, vaan se kannattaa peruskorjata kokonaan.

Nurmikko viihtyy valoisassa paikassa syvämultaisessa maassa

Nurmikon kasvualustassa tulee olla  vettä ja ravinteita pidättävää humusta ja ilmavuutta ylläpitävää kivennäisainesta.

Nurmikon harveneminen, lammikoituminen ja sammaloituminen kertovat maan tiivistymisestä tai salaojituksen tukkeutumisesta, jotka tulee ratkaista ennen uutta kylvöä. Sammaloituminen saattaa johtua myös puuston kasvun myötä lisääntyneestä varjosta.

Varjoisaan paikkaan kannattaa harkita muita pintoja, kiveyksiä ja  maanpeiteperennoja.

Lue myös: Rikkaruohot eivät aina ole pahoja – kitke pahikset, säästä villivihannekset

Perusta nurmikko näin

• Raivaa alueelta isot kivet ja kannot. Ojita ja tasoita pohjamaa. Muotoile pohjamaa rakennuksista pois viettäväksi kohti ojitusta tai hulevesien viivytysaluetta.
• Levitä pohjamaan päälle 20–30 cm kerros peruskalkittua ja -lannoitettua puutarhamultaa. Kestävän nurmikon kasvualustassa on myös hiekkaa, jonka rakenne säilyy kovassakin käytössä.
• Valitse nurmikkoseos, jossa lajit ja lajikkeet ovat tiheäkasvuisia, talvenkestäviä ja sietävät myös matalaan leikkaamista.
• Tasoittele pintamulta, tiivistä verkkojyrällä ja tasoittele uudelleen, kunnes jyrätessä ei synny enää painanteita ja pinta kestää kävelyä.
• Kylvä siemenet kahdessa erässä ristiin, jotta kylvöksestä tulee tasainen. Noudata pakkauksen ohjetta kilomäärästä/100m2.
• Haraa siemenet pintamullan joukkoon ja tiivistä jyrällä.
• Odota sadetta, joka parhaiten käynnistää itämisen. Pidä sen jälkeen tarvittaessa kylvös kosteana orastumiseen saakka.
• Leikkaa vasta kylvetty nurmikko ensimmäistä kertaa vasta, kun heinät ovat noin 10-senttisiä ja alkavat kärjestään taipua. Ensimmäisellä kerralla leikkaa vain pari senttiä pituudesta.

Perunan kasvatus onnistuu parhaiten hiekansekaisessa multamaassa. Hiekka tekee maan läpäiseväksi ja multava maa pidättää ravinteita ja kosteutta. Perunan istutus  hiekkamaahan kannattaa, sillä hiekkamaassa tulee kauniita perunoita, jotka on helppo nostaa.

Lue myös: Toimiiko Potturi-perunanpesulaite? Testitulos yllätti

Jos maa on savista, paranna maata lisäämällä joukkoon hiekkaa ja kompostia tai turvetta.

Viljelylaatikossa ja kassiviljelyssä voi käyttää pussimultaa. Multaa ei tarvitse vaihtaa astioissa joka kerta. Kasvualustaan voi lisätä viljelykertojen välissä lannoitetta ja palanutta kompostia – jos sellaista on käytettävissä.

Perunan kasvatus alkaa perunamaan lannoittamisesta

Perunat kuluttavat kasvuun ja sadon muodostukseen paljon ravinteita. Helpointa on muokata maahan jo keväällä perunankasvatukseen tarkoitettu erikoislannoite, jonka saat valmiina seoksena kaupasta.

Perunoille tarkoitetut lannoitteet sisältävät kohtuullisesti typpeä ja runsaasti muun muassa kaliumia. Typpi rehevöittää kasvustoa, joten sitä tarvitaan alkukesällä. Loppukesällä typen tarve vähänee. Lisätyppeä saa käyttämällä kasvimaalla kesällä katteena ruohosilppua. Kalium puolestaan parantaa sadon kolhunkestävyyttä.

Perunan kasvualustan on hyvä olla lievästi hapanta pH 5,5–6. Perunamaata ei yleensä kalkita ainakaan useammin kuin 3–5 vuoden välein. Liiallinen kalkitus lisää perunoiden rupisuutta.

Varmin tieto maan rakenteesta, happamuudesta ja ravinnetilasta saadaan teettämällä viljavuustutkimus.

Lue myös: Frex-perunaa ylistävät ammattilaiset ja kotikokit – tästä syystä sitä kutsutaan superperunaksi

Idättäminen kannattaa tehdä ennen perunan istutusta

Sertifioitua siemenperunaa on myynnissä puutarha- ja maatalouskaupoissa 0,5–10 kg pakkauksissa huhtikuusta alkaen. Tarkistettu siemenperuna on varma valinta: se on taatusti lajikepuhdasta ja siemen tervettä.

Ainakin varhaisperunat kannattaa idättää ennen istuttamista. Perunat levitetään laakeaan astiaan 3–4 viikkoa ennen istuttamista. Idätyksen voi aloittaa pimeässä, mutta itujen kasvaessa perunat nostetaan valoon, jotta iduista tulee vahvoja. Sumuttaminen edistää itujen puhkeamista.

Paras perunoiden idätyspaikka on valoisa ja viileä, mutta harvalla on sellainen tarjota. Huoneenlämmössä idut kasvavat nopeasti, mutta on hyvä varoa, etteivät ne venähdä pitkiksi ja hauraiksi, kun lämpöä on paljon ja valoa vähän.

Osan siemenperunoista voi istuttaa vaikkapa paperista tehtyihin ruukkuihin ja kasvattaa taimiksi, jotka istutetaan kesän alussa kasvimaahan, viljelylaatikkoon tai kestokassiin.

Perunan istutus ja multaaminen

Perunaa ei kannata viljellä samassa paikassa 2–3 vuotta kauemmin kasvitautivaaran vuoksi. Paikkaa on hyvä vaihdella muiden kasvisten kanssa myös  maan ravinteiden tehokkaan hyväksikäytön takaamiseksi.

Muokkaa perunamaa istutuskuntoon kesäkuun alussa, ja laita itäneet perunat maahan vedettyihin vakoihin 20–30 sentin välein. Peittele vaot niin, että siemenperunoiden päälle muodostuu pieni harju.

Multaa perunoita muutaman kerran kesässä, kun varret alkavat kasvaa. Mullatessa harjua ympäröivää maata vedetään kuokalla taimien tyvelle. Samalla kyytiä saavat siemenrikkaruohot.

Kasvin tyvi ei saa paljastua, jotta pinnan tuntumaan kehittyvät mukulat eivät saa valoa ja viherry. Vihertyneitä perunoita ei tule syödä niiden sisältämän solaniinin vuoksi.

© Niclas Mäkelä

Perunoiden nostaminen

Kesäsade hoitaa tavallisesti perunamaan kastelun, mutta sateen puutteessa kasvustoa sadetetaan kohtuudella. Perunat eivät pidä liian kuivasta eivätkä märästä maasta.

Varhaisperunoiden ensimmäiset mukulat voi kaivaa syötäväksi käsikopelolla kasvin juuristosta. Kun mukuloita alkaa tulla runsaasti, perunoita korjataan varsi kerrallaan.

Varastoperunan varret leikataan pari viikkoa ennen nostoa, jotta perunan kuori ehtii vahvistua.

Lue myös: Perunan kasvatus ämpärissä – voiko satoa saada näin helposti? Katso ohjeet, joiden avulla onnistut!

Perunan kasvatus kestokassissa parvekkeella

• Idätä siemenperunat huhti–toukokuussa huoneenlämmössä tai valoisassa ja viileässä paikassa.
• Täytä kestokassi puolilleen multaa, ja istuta itäneet perunat toukokuun lopussa tai kesäkuun alussa.
• Kastele istutus, ja vie kassi parvekkeelle tai terassille. Jos tulee hallaa, nosta kassi takaisin sisään.
• Pidä multa kosteana, mutta varo liikamärkyyttä, etenkin jos kassin pohjassa ei ole reikiä.
• Kun perunan varret alkavat venyä, lisää kassiin multaa 1–2 kertaa kesässä.
• Kesä–heinäkuussa tunnustele juuristosta ovatko mukulat syöntikokoisia.
• Perunoita voi ”varastaa” vaikka yksi kerrallaan. Kasviin jätetyt mukulat kasvavat kokoa kesän myötä.

Myös nämä kasvatusjutut saattaisivat kiinnostaa sinua:

Huonekasvit

Tiesitkö, että jo yhdestä kaupan inkivääristä voi kasvattaa omat inkiväärit? Hortonomi jakaa 5 vinkkiä, joilla inkiväärin kasvatus onnistuu

Puutarha

Yrttien kasvatus kotona – näin kasvatat kukoistavan yrttisadon

Puutarha

Chilin kasvatus – näin onnistut kasvattamaan chilejä vaikka ikkunalaudalla

Viiniköynnös kasvaa nyt Etelä-Suomessa. Ilmaston lämpenemisen myötä moni kasvi on rantautunut Suomeen ja laajentanut reviiriään pohjoisemmille kasvuvyöhykkeille. Puutarhaliiton toimitusjohtaja Timo Taulavuoren mukaan viiniköynnökset kasvavat nyt jo Tampereen korkeudella.

Lue myös: Voiko viiniköynnöksiä kasvattaa Lapissa? Kyllä voi, todistaa sallalainen Jorma ja jakaa parhaat vinkkinsä kotipuutarhureille

”Viiniköynnösten kasvattamista kannattaa ehdottomasti kokeilla. Köynnöksiä on talvehtinut Suomessa yhä enemmän, etenkin Etelä-Suomessa ja pikkuhiljaa pohjoisemmassakin”, Taulavuori sanoo.

Taulavuoren viiniköynnös on tehnyt mukavasti satoa. Kuva: Timo Taulavuori

Viiniköynnös on kaunis puutarhakasvi ja hyvällä lykyllä se tekee satoakin.

Kasvata viiniköynnös näillä ohjeilla:

Valitse rypälelajike, joka kestää Suomen talven

Espanjan vehreiden ja aurinkoisten kumpujen kasvuolosuhteet ovat luonnollisesti hyvin erilaiset Suomen kasvuolosuhteisiin verrattuna. Siksi Suomessa eivät pärjää samat viinirypälelajikkeet kuin Etelä-Euroopassa.

Aloita kasvatusprojekti valitsemalla taimimyymälästä viileämmissä oloissa viihtyvä lajike. Esimerkiksi latvialaiset rypälelajikkeet ovat menestyneet Suomessa hyvin.

Lue muista uusista kasvilajeista Suomessa: Ilmastonmuutos voi tuoda mitä eksoottisimmat lajit Suomeen – ”Lähestulkoon kaikki kasvit ovat siirtyneet yhden kasvuvyöhykkeen pohjoisemmaksi”

Viiniköynnöksen istutus ja kasvupaikka

Kasvupaikan valinta on kriittinen vaihe viiniköynnöksen kasvatuksessa. Kasvaakseen viiniköynnös tarvitsee niin paljon valoa, kuin Suomessa suinkin saa.

Istuta taimi kasvukauden alussa, maalis-huhtikuussa. Valitse kasvupaikaksi talon eteläseinusta, jossa aurinko valaisee kasvin mahdollisimman pitkälle syksyyn.

Tarkista, että taimen alla on vähintään puoli metriä kasvumaata. Viiniköynnös työntää mielellään juurensa syvälle maahan.

Viiniköynnöksen kasvatus, hoito ja sadonkorjuu

Nimensä mukaan viiniköynnös kasvaa köynnösmäisesti kiipeillen. Aseta kasvin viereiseen seinään nojaamaan kasvukehikko tai ritilä, jota pitkin taimi voi alkaa kasvaa pituutta.

Viiniköynnös ei tarvitse erityistä hoitoa. Kastella ja lannoittaa saa, mutta se ei ole välttämätöntä. Loppukesällä lannoittaminen lopetetaan, jotta kasvu hidastuu ja kasvi ehtii tuleentumaan ennen talvea.

Korjaa loppukesästä kypsät rypäleet. Satoa voi joutua odottamaan pari ensimmäistä vuotta.

Viiniköynnös talvehtii ulkona tai sisällä

Kun köynnös loppusyksystä tiputtaa lehtensä, kaada kehikko köynnöksen kanssa maahan ja peitä havuilla tai turpeella. Ne suojaavat kasvia kylmältä tehokkaasti pakkasillakin. Jos tätä ei tee, versot saattavat paleltua talven aikana, mutta kasvi voi silti elpyä keväällä.

Ruukkuun istutettu kasvi täytyy siirtää talveksi viileään sisätilaan, koska juuret voivat muuten jäätyä ja ruukku haljeta. Hyvä paikka säilytykselle on esimerkiksi viileä kellari.

Nosta kehikko keväällä pystyasentoon ja leikkaa kuolleet versot pois. Köynnös on valmis uuteen kasvukauteen ja satoon!

Lehtikaali (Brassica oleracea var. sabellica) on vanha arvokas kasvi, mutta lehtikaalin kasvatus on edelleenkin melko vähäistä, vaikka se menestyy meillä hyvin ja sitä voidaan kerätä maasta syksyllä aina lumen tuloon asti.

Lue myös: Magoldin kasvatus on helppoa – katso vinkit!

Lehtikaali ei tee kerää, vaan sen tummanvihreät tai purppuranpunaiset monipoimuiset lehdet kasvavat viuhkamaisesti ulospäin. Ne ovat varsin koristeellisia ja näyttäviä, joten niitä käytetään usein vain koristeluun, vaikka niistä voisi valmistaa esimerkiksi lehtikaalisipsejä, pestoa, salaattia, lettuja tai vokkia.

Lehtikaali sisältää paljon ravinteita

Lehtikaali on kasvisten ravintokuningas, sillä se on nokkosen jälkeen vihanneksistamme ravintorikkain. Se sisältää esimerkiksi kaliumia 490 mg, kalsiumia 212 mg, magnesiumia 31 mg, rautaa 1,9 mg, A-vitamiinia 358 mikrogrammaa, C-vitamiinia 110 mg /100 g, B-vitamiineista tiamiinia (B1) ja riboflaviinia (B2). Lehtikaalin energiasisältö 0,16 MJ/39 kcal/100 g.

Lue myös: Kokkaa kaalista – vitamiinipitoinen kasvis pienentää syöpäriskiä!

Lehtikaalin kasvatus

Lehtikaalin kasvatus aloitetaan taimikasvatuksella, mutta lehtikaalin siemen kestää viiden asteen lämpötilan, joten sen siemenet voi kylvää myös suoraan avomaalle. Ne itävät heti mullan lämmetessä.

Kylvön tai istutuksen jälkeen taimien päälle on vedettävä suojaharso, etteivät rapsikuoriaiset tai kaalikärpäset pääse taimien kimppuun. Suojapeitettä pidän heinäkuun alkupuoliskolle.

Lehtikaali ei ole kovin arka tuholaisille, mutta  nokkosvesikastelu on paikallaan, jos tuholaisia ilmaantuu.

Lehtikaalia kannattaa kastella nokkosvedellä, jos kasvissa on tuholaisia. © Kari Hautala

Kasvukauden alussa satoa voi poimia muutama lehti tainta kohti ja varsinaisen sadonkorjuun aikana lehtikaalit ovat kookkaita ja lehdet täyteläisen poimuiset.

Lue myös: Ruokaa lehtikaalista: Paahda punajuuren kanssa, tee salaatti tai pesto

Lehtikaalin käsittely

Lehtikaali on erittäin monipuolinen raaka-aine. Koska sen lehdet ovat sitkeänpuoleiset, ne hakataan palasiksi salaatteihin.

Keitoissa, pataruoissa, muhennoksissa, wokeissa, lettu- ja sämpylätaikinoissa, myös osana hapankaalissa, lehtikaali on verraton kauniin vihreän tai punaisen värinsä säilyttävänä makuelämyksenä ja ravintolähteenä.

Ylijääneen sadon voi pakastaa, kun ensin poistaa lehdestä lehtiruodon ja leikkelee lehdet ohuiksi.

Myös nämä kasvatusjutut saattaisivat kiinnostaa sinua:

Puutarha

Tomaatin kasvatus parvekkeella ja kasvihuoneessa – ota vinkit talteen ja kasvata itse tomaatit!

Puutarha

Yrttien kasvatus kotona – näin kasvatat kukoistavan yrttisadon

Huonekasvit

Tiesitkö, että jo yhdestä kaupan inkivääristä voi kasvattaa omat inkiväärit? Hortonomi jakaa 5 vinkkiä, joilla inkiväärin kasvatus onnistuu

Herneen kasvatus alkaa touko-kesäkuussa, kun herneen siemenet kylvetään kasvimaalle aurinkoiselle kasvupaikalle.

Lue myös: Herneiden pakastaminen säilöö sadon

Joudutat itämistä, kun liotat siemeniä muutaman tunnin haaleassa vedessä ennen kylvöä. Itäminen maassa on nopeinta, kun sen lämpötila on noin +10 astetta. Tällöin itäminen kestää noin viikon. Siemenet itävät puolet viileämmässäkin mutta hitaammin.

Varhaisimpien kylvösten päällä kannattaa pitää kasvuharsoa, joka lämmittää maata ja taimia. Karaistuneet taimet sietävät kyllä pientä hallaakin.

Herneen kasvatus, kylväminen ja sadonkorjuu

Kylvä herneen siemenet kuohkeaan kasvualustaan kasvimaahan, viljelylaatikkoon tai ruukkuun. Sopiva siementen kylvöetäisyys on 2–3 senttiä. Paina siemenet noin 5 sentin syvyyteen, etteivät linnut napsi niitä.

Jos hernerivejä tulee useita rinnakkain, 30–40 senttiä on hyvä riviväli.

Satoa alkaa syntyä heinäkuusta eteenpäin, ja satokausi jatkuu pisimpään, kun palkoja korjataan 2–3 kertaa viikossa.

Siementen sokeripitoisuus nousee niiden kasvaessa kokoa, mutta kypsyessään siementen makeus vähenee. Paras tapa nauttia hernesadosta on popsia ne suoraan suuhun tai tarjoilla kesäpöydässä sellaisenaan tai esimerkiksi salaatin seassa.

Lue myös: 4 x hernekeitto – vegaaninen, hienostunut, nopea, itämainen

Kuva: Mirva Kakko

Kokeile herneiden taimikasvatusta ja tue kasvustoa

Viljelylaatikoissa ja astioissa kannattaa kokeilla taimikasvatusta. Kylvä kymmenkunta siementä halkaisijaltaan 10–12 sentin ruukkuihin toukokuun alussa. Taimet ovat istutusvalmiita viimeistään 3–4 viikkoa kylvöstä.

Taimikasvatetut herneet istutetaan kasvimaalle entiseen syvyyteensä, eli taimen pinnalle tulee sentti multaa. Istutusetäisyys riippuu tilasta, noin 15–25 senttiä on sopiva etäisyys kasvimaalla.

Köynneliäs hernekasvusto kaipaa tukea. Tuki voi olla oksista tehty risuaita, keppien väliin viritetty kanaverkko tai obeliski, jonka voi tehdä itse multaan painetuista pajunoksista. Kasvua tulee ensin ohjata tukeen, myöhemmin versot hakeutuvat tukeen itsestään.

Lue myös: Pakasteherneet – näillä nerokkailla ohjeilla teet herneistä hyvää ruokaa 30 minuutissa!

Herneen kasvatus tuo kasvualustaan typpeä, kun muokkaat versot maahan

Herne pitää kuohkeasta, kohtuullisen ravinteikkaasta maasta, jonka pH on 6–7,5. Peruskalkittua kasvualustaakin on hyvä kalkita muutaman vuoden välein talvella tai keväällä.

Herne sitoo maahan typpeä, joten syksyllä sen versot kannattaa muokata maahan, jotta typpi koituu kasvimaan hyödyksi. Kesällä kasvimaalle on hyvä levittää ruohosilppua siemenrikkakasvien itämisen estämiseksi ja kosteuden pidättämiseksi.

Syö nämä herneet palkoineen

• Sokeriherneen palot syödään kokonaisina lituskoina. Sokerihernelajikkeita ovat esimerkiksi ‘Sweet Green’, ’Ambrosia’ ja ‘Shiraz’. Osa sokerihernelajikkeista on punakukkaisia.
• Salaattiherneeksi sanotaan esimerkiksi ’Norli’-lajiketta, jonka palot ovat säikeettömät. Palot voi syödä litteinä tai hieman pyöristyneinä.
• Taittoydinherneet ovat etenkin nuorina palkoina erityisen mehukkaat ja makeat. Tällaisia lajikkeita ovat esimerkiksi ‘Sugar Bon’ ja ’Jessy’. Palkoineen syötävien taitto- ja salaattiherneiden sato on parhaimmillaan suoraan kasvista korjattuina.

Syö paloista vain siemenet

• Silpoydinherneet, kuten suositut lajikkeet ’Kelvedon Wonder’, ’Early Onward’ ja ’Karina’, muodostavat pulleat palot, joita myydään ”toriherneinä”. Paloissa on sitkeä kalvo, mutta siemenet ovat pitkään makeat.
• Silpoherneet, kuten lajikkeet ’Kleine Rheinländerin’ ja ’Alderman’ ovat ”hernekeittoherneitä”, joiden paloista syödään vain kypsyneet herneet.  Sato on suuri muttei yhtä makea kuin silpoydinherneiden. Siemensato sopii etenkin säilöntään.

Myös nämä kasvatusjutut saattaisivat kiinnostaa sinua:

Puutarha

Paprikan kasvatus on mahdollista niin parvekkeella, kasvihuoneessa kuin puutarhassakin – lue ohje ja onnistu!

Puutarha

Chilin kasvatus – näin onnistut kasvattamaan chilejä vaikka ikkunalaudalla

Puutarha

Lehtikaalin kasvatus on yllättävän helppoa ja satoa saa lumen tuloon asti – kasvata lehtikaali näiden neuvojen avulla

Salaatin kasvatus on helppoa kotikonstein. Et tarvitse kuin multaa ja siemeniä tai kaupan ruukkusalaatin, ja saat itsellesi tuoretta ja rehevää salaattia kotikeittiöön.

Lue myös: Tomaatin kasvatus siemenestä – katso ohjeet ja kuvat vaihe vaiheelta!

Salaatti kasvaa parhaiten ulkona avomaahan tai ruukkuun istutettuna. Sidesalaatti eli roomansalaatti tai cos-salaatti on yksi tavallisimmista salaattiryhmistä.  Kuva: OM-Arkisto

Hyötykasviyhdistyksen pääpuutarhuri Satu Sainio kertoo, miten salaatin kasvatuksessa pääsee vauhtiin, ja mitä matkalla on syytä ottaa huomioon.

Salaattiryhmät: lehtisalaatti, keräsalaatti, kidesalaatti, parsasalaatti..

Kaikkiin salaatteihin pätee suunnilleen samanlainen hoito, mutta eri salaattiryhmien lajit kasvavat hiukan eri tavalla ja vauhdilla. Perehdy tästä yleisimpiin salaattiryhmiin ja niiden ominaispiirteisiin:

Salaatin kasvatus siemenestä: kylväminen ulos avomaalle tai ruukkuun

Koska salaatin siemen itää parhaiten viileässä, siemenet voi kylvää jo toukokuussa suoraan ulos avomaalle tai ruukkuun.

Kaikkia siemeniä ei kannata kylvää kerralla, koska silloin koko sato valmistuu samaan aikaan. Kasvimaata, kasvusäkkejä tai ruukkuja kannattaa täyttää hiljalleen, kylvämällä uusia siemeniä parin viikon välein.

Kasvimaalla siemeniä voi kylvää esimerkiksi hitaammin kasvavien juuresten väliin. Tällä tavalla tuoretta satoa tulee pitkin kesää. Varmista kuitenkin, etteivät viereiset taimet pääse varjostamaan salaattia.

Kylvämisessä tulee ottaa huomioon kunkin lajikkeen suositeltu taimi- ja riviväli. Jos siemenet kylvää liian tiheästi, satoa joutuu myöhemmin harventamaan, jotta taimet lähtisivät kunnolla kasvuun. Erityisesti keräsalaatti vaatii paljon tilaa kasvaakseen ja muodostaakseen kerän.

Salaatin kasvatus sisällä: esikasvatus ruukussa

Kasvukautta voi pidentää aloittamalla kasvatuksen sisätiloissa aikaisemmin keväällä ja siirtämällä taimen ulos alkukesästä. Näin satoa ehtii tulla aikaisemmin kesällä.

Salaatti ei idä yli 25 asteessa, ja kärsii kuivasta huoneilmasta taimikasvatuksen aikana. Pidä siis huoli, ettei viljelmä ole kotona patterin yläpuolella tai kovin paahteisessa paikassa.

Siirrä taimi ruukussa parvekkeelle tai istuta puutarhaan heti, kun kovimmat hallayöt hellittävät. Kun istutat taimen ulos multaan, vältä peittämästä kasvupistettä mullalla.

Salaatti voi reagoida äkilliseen muutokseen kasvuolosuhteissa, kun sisällä esikasvatetun taimen siirtää ulkoilmaan. Taimen voi totuttaa ulkoilmaan karaisemalla, eli pitämällä ruukkua ulkona aluksi vain pari tuntia kerrallaan ja vähitellen pidempiä aikoja kerrallaan. Avomaalle istutettua taimea voi myös suojata harsolla.  Salaatti ei ole  kovin herkkä kylmälle.

Salaattia voi esikasvattaa kotona jo aikaisin keväällä ja täysikasvuisen taimen voi siirtää avomaalle toukokuussa. Siemenet voi myös kylvää suoraan ulos toukokuussa. Kuva: iStockphoto

Lue myös: Sinilupiini on uusi huippukokit hurmannut trendiruoka, seuraavaksi siihen hurahtavat kotipuutarhurit ja -kokit – älä sekoita tienvarsilupiiniin!

Salaatin kasvatus kaupan ruukkusalaatista

Salaatin kasvatus onnistuu kaupasta ostetusta ruukkusalaatista. Napsi ensin pois ulommaiset lehdet. Jätä keskikohdan kasvupiste ja muutama lehti, jotta kasvilla on tarpeeksi massaa yhteyttämiseen.

Istuta taimi ulos tai parvekkeelle uuteen multaan ruukkuun tai suoraan avomaahan. Varo peittämästä kasvupistettä mullalla, koska muuten kasvu tyrehtyy.

Kasvualusta: ruukku, multa ja lannoitus

Salaatti tarvitsee kohtalaisesti maatilaa kasvaakseen. Lehtisalaatti sopii esimerkiksi parvekkeella hyvin ruukkuistutuksen reunamille muiden lajien vierustalle, mutta keräsalaatti vaatii enemmän tilaa ympärilleen.

Jos salaattia kasvattaa ruukussa, ruukun täytyisi olla vähintään 10 litran kokoinen yhtä taimea kohden, jotta salaatti saa tasaisen kosteuden. Saviruukku kannattaa liottaa ennen käyttöönottoa, koska muuten se imee herkästi kasteluvedet itseensä.

Salaatti menestyy parhaiten kosteutta pidättävässä, multavassa hiekkamaassa. Esikasvatukseen sopii kylvö- tai taimimulta ja täysikasvuisen taimen kasvatukseen ravinteikkaampi hiekkainen puutarhamulta.

Lehtisalaattilajikkeita on monia erilaisia, ja ne ovat yleensä mietoja maultaan. Kuva: Seppo Saarentola

Lue myös: Yrttien kasvatus kotona – näin kasvatat kukoistavan yrttisadon

Valo ja lämpötila

Yksi oleellinen sääntö salaatin kasvatuksessa on se, että salaatti viihtyy parhaiten viileässä. Salaateille ihanteellinen kasvatuslämpötila on noin 15-25 astetta. Itämislämpötila on 15–23 astetta. Yli 25 asteessa suurin osa salaateista ei idä.

Sisätilat ovat yleensä liian lämpimiä salaatin kasvatukseen. Parhaiten salaatti kasvaa kasvimaalla, kasvihuoneessa tai avoimella parvekkeella.

Jos tekee useita kylvöjä ulkona kesän aikana ja kylvöaika osuu lämpimälle jaksolle, siemenet voi kylvää yötä vasten. Siemen lähtee helpommin itämään, kun ilma on viilentynyt illan ja yön lämpötiloihin.

Kuten useimmat kasvit, myös salaatti tarvitsee runsaasti valoa kasvaakseen.

Kastelu ja lannoitus

Viileän lämpötilan lisäksi salaatti tarvitsee tasaisen kosteuden kasvaakseen. Kastele säännöllisesti runsaalla vedellä. Kuivuudesta kärsivä salaatti virittyy herkästi kukkaan ja salaatin maku kitkeröityy. Myös liian alhainen lämpötila, erityisesti kasvun alkuvaiheessa, voi virittää salaatin kukkimaan.

Salaatti tarvitsee kasvaakseen erityisesti kaliumia ja fosforia. Lannoitteena voi käyttää erilaisia luonnonlannoitteita, erityisesti vihanneksille tarkoitettua lannoitetta tai kotitekoisia vaihtoehtoja, kuten rohtoraunioyrtti- tai nokkoskäytettä.

Sadonkorjuu tapahtuu pitkin kasvukautta

Salaatti tuottaa satoa koko kesän mittaan. Tuoreita lehtiä voi poimia sitä mukaa, kun niitä kasvaa. Muista aina jättää vehreyttä ja säilyttää kasvupiste, jotta kasvi pääsee jatkamaan kasvuaan.

Kesän lopulla salaatti tulee kasvukauden päätökseen ja keväällä voi taas kylvää tai istuttaa uudet taimet.

Jos puutarhan kasvillisuus on tuhottu, syypää saattaa olla espanjansiruetana (Arion vulgaris). Myös tappajaetana-nimellä tunnettu etana on luokiteltu kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi, jota ei voi nirsoudesta syyttää. Kaikkiruokaiselle otukselle kelpaa kaikki, mitä eteen sattuu tulemaan.

Lue myös: Myyrä uhkaa puutarhaa – näin torjut myyrät sekä korjaat niiden vahingot

”Jos se vihannesten ja juureskasvien äärelle pääsee, ne kelpaavat paremmin kuin koristekasvit”, asiantuntija Bengt Lindqvist Luonnonvarakeskuksesta sanoo.

Espanjansiruetana voi pistää poskeensa kasvimaan tomaatit ja porkkanat, ja jälkiruoaksi siirtyä pihan perennoihin. Hampaattoman otuksen aterioitua jäljelle jäävät surulliset kasviraadot, joissa voi olla raapimista muistuttavia jälkiä.

Tappajaetana-lisänimen saanut otus saattaa kasvien lisäksi olla haitallinen myös ihmisen terveydelle.

Puutarhurin sydän saattaa tässä vaiheessa hypätä kurkkuun. Hätä ei kuitenkaan ole tämännäköinen. Kutsumattomasta vieraasta voi päästä eroon kotikonsteilla.

Espanjansiruetana saattaa sekoittua ukkoetanaan

Espanjansiruetana voi helposti sekoittua viattomaan lajitoveriinsa ukkoetanaan. Samanlaisesta ulkonäöstään huolimatta ukkoetana on harmiton kaveri, jonka nirhaaminen on turhaa. Ennen raivokasta hävittämistä pitääkin varmistaa, että kyseessä todella on tappajaetana.

Tappajaetana voi olla vaikea tunnistaa. Espanjansiruetanan hengitysaukko on kilven etuosassa, lähellä päätä. Ukkoetanalla se on kilven takareunassa, lähempänä keskivartaloa.

”Espanjansiruetana on suhteellisen kookas otus. Keskimäärin se on noin kymmenen senttiä pitkä, mutta se voi olla isompikin. Väritys vaihtelee ja värimuunnoksia on runsaasti. Tavallisesti etana on punaruskea tai likaisen ruskea”, Lindqvist sanoo.

Ruskeita pötköjä voi löytää puutarhasta kesäiltaisin, kun kosteus nousee ja ilma on riittävän lämmin. Sateella ja pilvisella säällä espanjansiruetanan voi bongata päiväsaikaankin.

Lämmin talvi saattaa aiheuttaa espanjansiruetana-invaasion

Tyypillisesti espanjansiruetana elää vuodesta puoleentoista. Aikuiset etanat kuolevat usein Suomen kylmiin talviin. Etanan parin millin kokoiset maidonvalkeat munat kuoriutuvat kevään tullen.

Lindqvistin mukaan Etelä-Suomen leuto talvi saattaa näkyä etanapopulaatiossa.

”Voi olla, että aikuiset etanat ovat talvehtineet hyvin, ja ne lähtevät liikkelle, kun säät lämpiävät. Munat samaten ovat todennäköisesti talvehtineet hyvin. Tämä voi tietysti tarkoittaa sitä, että etanat aiheuttavat haittaa jo tavallista aikaisemmin”, Lindqvist pohtii.

”Mutta ei tätä ihan varmuudella vielä uskalla sanoa. Maa on nyt märkää, joten jos tulee kovia pakkasia ja maa jäätyy, se voi verottaa etanakantaa.”

Lue myös: Kurtturuusu: Näin tunnistat ja hävität haitallisen vieraslajin – älä sekoita vahingossa muihin ruusuihin!

Näillä konsteilla tuhoat tappajaetanan

Kasveja popsivasta kuokkavieraasta on onneksi mahdollista päästä eroon – tai ainakin verottaa kantaa huomattavasti.

Etanoiden bongailu kannattaa aloittaa hyvissä ajoin säiden lämmetessä. Pihapiiri kannattaa myös pitää siistinä.

”Pihalle ei saa jättää lehti- ja risukasoja tai maatuvaa roskaa. Sellaisten alle etana menee mielellään munimaan”, Lindqvist sanoo.

Jos espanjansiruetanan löytää pihalta köllöttelemästä, se kannattaa kerätä heti talteen.

Etanat saa hengiltä heittämällä ne kiehuvaan veteen tai laittamalla etikkaliuokseen. Myös munakasat tuhoutuvat keittämällä. Jäänteet voi hävittää talousjätteen mukana tai hautaamalla ne riittävän syvään kuoppaan maahan.

Espanjansiruetanalla on myös jonkin verran luonnollisia vihollisia. Ohikulkeva siili saattaa napata etanan suuhunsa, ja myös linnuille kelpaa etanainen välipala. Lindqvist kertoo, että ulkomailla etanoiden torjumiseen on jopa käytetty ankkoja.

”Mutta ei niistä pidemmän päälle ole hirveästi apua. Isoimmat linnut myös ulostavat puutarhan täyteen. Siinä voi miettiä, että kumpi on kivempi: lintujen ulostekasat vai etanat.”

Sipulin kasvatus on palkitsevaa. Kasvimaalla tai viljelylaatikossa syntyy tuoretta satoa keskikesästä alkaen vähällä vaivalla.

Lue myös: Valkosipulin kasvatus: Istuta valkosipuli jo syksyllä – puutarhuri kertoo miksi

Sipulin kasvatus aloitetaan siemenestä tai pikkuistukkaasta

Keski-Euroopassa on yleistä kasvattaa kelta- eli kepasipuleita suoraan peltoon kylvetyistä siemenistä, mutta meillä se onnistuu vain Etelä-Suomessa, eli varmimmin IA- ja IB-kasvuvyöhykkeillä.

Siemenet kylvetään varhain keväällä kasvimaalle vedettyyn vakoon vajaan sentin syvyyteen. Riippuu myös kesän aurinkoisuudesta, ehtivätkö sipulit tuleentua varastointia varten. Kesäkäyttöön sipulit voi korjata keskenkasvuisinakin.

Varmin sato saadaan meillä pikkuistukkaista eli pistosipuleista, jotka ovat edellisenä kesänä siemenestä kasvatettuja pienikokoisia sipuleita. Kun pikkuistukkaat istutetaan toukokuussa kasvimaalle tai viljelylaatikkoon, niillä on paljon etumatkaa siemenkylvöön verrattuna.

Sipulin kasvatus alkaa varhain keväällä, kun koittaa pikkusipuleiden istutusaika

Jos puutarhamyymälässä on tarjolla erikokoisia istukassipuleita, kannattaa valita suurin tarjolla oleva koko. Mitä kookkaammat sipulit, sitä varmemmin ne ehtivät tuottaa suuren sadon.

Pikkusipulit painetaan maahan noin 5–10 sentin välein siten, että sipulin kärki jää näkyviin.

Sipulin istutuspaikan tulee olla mieluiten aurinkoinen. Sipuli kasvaa multavassa ja hiekkapitoisessa maassa. Sopiva pH on 6–7, mutta ravinteita tarvitaan vain kohtuudella. Kevätlannoitus kasvimaan lannoitteilla tai kompostilla riittää.

Jos noudatat viljelykiertoa, voit viljellä kepasipulit viimeisimpien kasvien joukossa, koska niiden ravinnetarve ei ole suuri.

Vihersilppu eli ruohonleikkuujäte alkukesän katteena tuo maahan lisää typpeä, jota aluksi tarvitaan lehtien kasvuun. Samalla kate säilyttää maan kosteutta, joka on tarpeen istukkaiden kunnolliseksi juurtumiseksi.

Alkukesällä kuivaa maata kannattaa kastella.

Mirva Kakko

Sipulien varastointi onnistuu, kun sipulit ovat kuivia

Keskenkasvuisten sipuleiden korjaaminen kesäpöytään onnistuu heinäkuulta alkaen. Kun joka toinen sipuli harvennetaan kesäkäyttöön, loput mahtuvat loppukesällä turpoamaan kookkaiksi varastosipuleiksi.

Seppo Saarentola

Varastoitavien sipuleiden tulee olla tuleentuneita eli lehdet ovat kellastuneet ja sipulin kaula on kuroutunut umpeen. Jos korjaat sipulit keskenkasvuisina, ne mätänevät varastossa.

Elokuussa koittaa korjuuaika, kun lehdet alkavat kellastua ja naatit kaatua. Sipulit nostetaan ja kuivatetaan aluksi ulkona ilmavasti aseteltuina sateilta suojassa.

Suvi Laine

Poista kuihtuneet naatit sipulista kiertämällä, jotta sipulin kaula lopullisesti sulkeutuu. Sipulit säilytetään kuivassa ja viileässä, kunnes ne tulevat syödyiksi.

Vinkki!

Sipulinkasvatuksen harmina ovat sipulikärpäsen toukat, joita ehkäistään käyttämällä istutuksen päällä kasvuharsoa. Harso myös jouduttaa kasvua ja suojaa linnuilta, jotka saattavat muuten noukkia istukkaita maasta.

Myös nämä jutut saattaisivat kiinnostaa sinua:

Puutarha

Tiesitkö, että perunan istutuspaikkaa kannattaa vaihdella? Näin onnistuu perunan kasvatus kotipuutarhassa ja parvekkeella

Puutarha

Tomaatin kasvatus viipaleesta – näin kasvatat tomaatit kotikonstein!

Puutarha

Salaatin kasvatus siemenestä ja kaupan ruukkusalaatista – katso ohjeet kasvatukseen ja hoitoon

Alppiruusu on ollut meillä suosittu puutarhakasvi jo yli sadan vuoden ajan. Aluksi alppiruusuja kasvatettiin kartanoiden puutarhoissa, mutta pian ne levisivät kaupunkien puistoihin.

Lue myös: Pioni on puutarhan hurmuri – katso pionin istutus-, lannoitus- ja hoitovinkit!

Alppiruusu viihtyy parhaiten metsäpuutarhassa

Ainavihannat alppiruusut viihtyvät puolivarjossa. Huonoin paikka alppiruusulle on avoin, kevätauringossa suojattomaksi jäävä kasvupaikka. Jos tontilla ei ole varjostavia puita, taimi kannattaa sijoittaa vaikkapa pergolan suojaan.

Talon seinustat sopivat jollain lailla. Vaarana on, että katolta keväällä putoavat lumet saattavat rikkoa kasvin oksia. Jos talon varjo on syvää, kasvin kukinta saattaa heiketä.

© Seppo Saarentola

Alppiruusun istutus tehdään keväällä

Istuta alppiruusut keväällä, jolloin niillä on koko kasvukausi aikaa juurtua ennen talvea. Astiataimia voi istuttaa läpi kasvukauden, mutta kesäistutukset vaativat säntillistä kastelua – ellei kesä ole sateinen.

Luonnossa sekä alppiruusut että atsaleat viihtyvät happamassa ja kosteassa maassa. Niiden kasvualustaa ei kalkita puutarhassakaan. Kasvualustan parantamiseen on olemassa havuille ja alppiruusuille tarkoitettu kasvualustaseos.

Istuta taimi samaan syvyyteen kuin se on kasvanut ruukussaan. Kastele ja peittele istutusalue kosteutta pidättävällä katteella. Oksahakkeen voi tehdä oman puutarhan aineksista.

Kastele istutusta alkuviikot pari kertaa viikossa sään mukaan. Vettä tarvitaan vähintään kastelukannullinen tainta kohti, jotta maan saa kostumaan pintaa syvemmältä.

Alppiruusun hoito on helppoa

Alppiruusuja lannoitetaan omalla erikoislannoitteellaan keväisin. Lannoittaminen on tärkeintä ensimmäisten vuosien ajan, myöhemmin lisäravinteita ei tarvita joka vuosi.

Leikkaa alppiruusu vain tarvittaessa

Alppiruusu on kauneimmillaan, kun se saa kasvaa luonnolliseen muotoonsa. Joskus sitä on pakko leikata, kun oksat kasvavat ikkunan tai oven eteen tai ne ovat vaurioituneet lumikuorman alla.

Kuolleet ja revenneet oksat voi poistaa milloin tahansa. Alppiruusu kestää myös elävien oksien leikkaamista ja typistämistä keväällä ennen kasvunlähtöä.

© Jarmo Wright

Alppiruusun talvisuojaus: Varjosta ainavihanta alppiruusu kevätauringolta

Alppiruusua ei talvisuojata, mutta se varjostetaan kevätauringolta, jos luontaista varjoa ei ole.

Kasvi ei saa vettä jäisestä maasta. Mutta haihdunta lisääntyy, kun kevättalvella aurinko  alkaa lämmittää versoja. Erityisen alttiita kevätvaurioille ovat nuoret alppiruusut, jotka eivät ole vielä juurtuneet syvälle.

Alppiruusut suojataan kevätahavalta – auringolta ja tuulelta –  asettamalla oksille varjostusverkkoa tai virittämällä keppien varaan varjostuskangas auringon ja pensaan väliin. Suojat poistetaan vasta, kun maa on sulanut.

Alppiruusun siirto on mahdollista keväällä tai syksyllä

Jos kasvupaikkavalinta ei osunut oikein, alppiruusun voi siirtää. Ainakin nuorten taimien siirto onnistuu hyvin, koska juuristo vielä melko lähellä maan pintaa.

Alppiruusut ja atsaleat, kuten monivuotiset kasvit yleensäkin, siirretään isolla paakulla keväällä ennen kasvuunlähtöä. Toinen vaihtoehto on syksyllä, kun kasvit ovat vaipuneet lepotilaan mutta routa ei vielä ulotu pintaa syvemmälle.

Myös nämä jutut saattaisivat kiinnostaa sinua:

Puutarha

Kanervan hoito – näin saat kanervat kestämään

Puutarha

Pioni on puutarhan hurmuri – katso pionin istutus-, lannoitus- ja hoitovinkit!

Puutarha

Pelargoni kukoistamaan – näiden ohjeiden avulla pelargonisi menestyvät

Ihanasti tuoksuva laventeli on suosittu koriste- ja hyötykasvi pihalla ja parvekkeella.

Lue myös: Yrttien kasvatus kotona – näin kasvatat kukoistavan yrttisadon

Meillä tunnetuin laji on tähkälaventeli (Lavandula angustifolia), joka kasvaa tavallisesti noin 30-50 senttiä korkeaksi. Tähkälaventelilla on harmaanvihreät suikeat lehdet ja syvänsiniset kukat.

Hyötykäyttöön yrtistä korjataan kukkia ja nuoria versoja.

Tähkälaventelin taimet istutetaan lämpimälle kasvupaikalle

Laventelit ovat Suomessa talvenarkoja, mutta tähkälaventeli on lajeista kestävin.

Aiemmin tähkälaventelia kasvatettiin yrttitarhassa tai perennapenkissä, mutta yhä useammin se istutetaan ruukkupuutarhaan terassille tai parvekkeelle.

Ruukussa kasvava tähkälaventeli kaipaa säntillistä kastelua, koska multatila on rajoitettu.

Puutarhassa tähkälaventeli kannattaa istuttaa aurinkoiselle kasvupaikalle. Maan tulee olla hiekkapitoista, jotta taimi ei kärsi talvimärkyydestä ja se talvehtii varmemmin.

Tähkälaventeli sietää kuivahtamista, eikä sitä tarvitse lannoittaa kuin keväällä koko puutarhan kevätlannoituksen yhteydessä.

Tähkälaventelin kukinta alkaa kesäkuussa ja kestää pitkään, joskus läpi kesän. Tähkälaventelin kukat ovat perhosten ja mesipistiäisten suosikkeja.

© Jarmo Wright

Kuivatut laventelinkukat tuoksuvat voimakkaimmin

Kuivatuista laventelinkukista voi valmistaa tuoksupusseja tai kotitekoista saippuaa.

Laventelista voi tehdä teetä, mutta keskustele laventeliteen juomisesta lääkärin kanssa, etenkin jos olet esimerkiksi raskaana tai sinulla on sairauksia.

Laventelin kukat ovat syömäkelpoiset mutta maultaan kitkerähköt. Kukkien tuoksu voimistuu, kun ne kuivataan.

Lue myös: Näin teet laventeliseppeleen

Laventeli talvehtii viileässä sisällä, ulkona ainakin etelässä

Kasvin talvetus onnistuu viileässä ja valoisassa viherhuoneessa tai talveksi maahan siirrettynä – ainakin Etelä-Suomessa.

Ennen talven tuloa maahan siirretty taimi kannattaa peitellä havuilla ja puista pudonneilla lehdillä. Jotkut talvettavat monivuotisia yrttejä kasvimaahan ja lehtikompostiin haudattuna.

Laventeli lisätään siemenistä tai pistokkaista

Helpoin tapa hankkia tähkälaventeli on ostaa valmiiksi kukkiva taimi. Tähkälaventelia voi myös lisätä itse siemenistä tai pistokkaista.

Laventelin lisääminen siemenistä

• Kylvä laventelin siemenet maalis-huhtikuussa ruukkuihin, jotka on täytetty hiekkapitoisella kylvömullalla.
• Siemenet voi kylvää myös isompaan astiaan, josta pikkutaimet koulitaan yksittäisiin ruukkuihin.
• Siemenet itävät parhaiten pimeässä, joten ne kannattaa peitellä noin 0,5 cm multakerroksella.
• Pidä kylvöstä 3–6 viikkoa jääkaappilämpötilassa siementen kylvämisen jälkeen. Alhainen lämpötila auttaa siemeniä itämään.

Laventelin lisääminen pistokkaista

• Leikkaa pistokkaat keväällä. Pistokkaiksi sopivat nuoret versot.
• Pistokkaat voi pistää hiekkapitoisella mullalla täytettyihin ruukkuihin.
• Kastele istutus, ja laita päälle kosteutta pidättävä muovihuppu.
• Pistokkaat juurrutetaan lämpimässä ja valoisassa paikassa.

Myös nämä jutut saattaisivat kiinnostaa sinua:

Puutarha

Orvokki on tummasilmäinen kestosuosikki – katso istutus- ja hoito-ohjeet!

Puutarha

Esikko on kaunis väripilkku, joka menestyy sekä sisällä että ulkona – katso hoito- ja istutusohje!

Puutarha

Löytyykö pihaltasi daalia? Katso kuvat ja tunnista harvinaisuudet – näiden ohjeiden avulla daaliasi menestyvät!

Neilikka (Dianthus ssp.) on kohokkikasveihin kuuluva puutarhan monivuotinen ruohovartinen kasvi eli perenna.

Lue myös: Perennapenkin perustaminen – katso vinkit!

Neilikoille luonteenomaista on ainavihanta lehdistö, mätästävä kasvutapa ja kapeat lehdet sekä runsas kukinta.

Neilikka viihtyy auringossa

Puutarhassa kasvatettavat neilikat viihtyvät aurinkoisella kasvupaikalla ja vettä läpäisevässä maassa. Ne saattavat levitä siemenistä vaikka kivien väleihin ja hietikkoon.

Suomessa kasvavat luontaisesti ketoneikka, hietaneilikka ja pulskaneilikka. Taimistoilla viljellään paljon muita lajeja ja lajikkeita.

Lisää neilikoita helpoiten jakamalla

Varmin tapa lisätä neilikoita on jakaa kasvusto keväällä tai syksyllä. Ainakin, jos haluat nopeasti lisätä taimia.

Neilikat kannattaa jakaa 3–4 vuoden välein, jotta kasvusto pysyy tuuheana.

Puutarhassa eri neilikkalajit voivat risteytyä keskenään, jolloin omista siemenistä kasvatetut taimet saattavat olla risteymiä. Jos haluat aitoa lajia ja lajiketta, hanki uudet siemenet kaupasta.

Lue myös: Perennan jakaminen ja lisääminen – vanhat perennat ilahtuvat jakamisesta

Kestävät neilikkalajit

Harjaneilikka (Dianthus barbatus)

© Suvi Laine

Harjaneilikka on kaksivuotinen laji. Kukat ovat kaksi- tai monivärisiä.

Harjaneilikan siemenet kylvetään ruukkuihin tai avomaalle touko-kesäkuussa. Itäneet taimet siirretään kasvupaikoille elokuussa. Uudet yksilöt kukkivat seuraavana kesänä.

Harjaneilikan siemenet kylväytyvät helposti itsestään, eli kuihtuneita kukkia ei kannata poistaa, vaan antaa niiden siementää ympäristöönsä.

Ketoneilikka (Dianthus deltoides)

© Pauliina Salonen

Ketoneilikka kasvaa luonnonvaraisena kuivilla kedoilla. Se kukkii kesä-heinäkuussa purppuranvärisin tai vaaleanpunaisin kukin, mutta siitä viljellään myös valkokukkaista muotoa.

Ketoneilikka on kivikkokasvina käytetty aurinkoisten paikkojen maanpeitekasvi, joka saattaa ikääntyessään harveta keskeltä. Kasvusto kannattaa silloin nostaa ylös, jakaa ja istuttaa uudelleen.

Tarhaketoneilikka on ketoneilikan ja yksivuotisen kiinanneilikan risteymä. Tarhaketoneilikat ovat hieman korkeakukkaisempia eivätkä yhtä pitkäikäisiä kuin ketoneilikat.

Pulskaneilikka (Dianthus superbus)

Pulskaneilikka on näyttäväkukkainen neilikkalaji, joka kasvaa luonnonvaraisena Pohjois-Suomessa jokien hiekkaisilla rannoilla ja kuivilla rantaniityillä.

Kasvusto on 30–60 senttiä korkea ja kukat vaaleansini- tai vaaleanpunakukkaiset, joskus myös valkoiset. Pulskaneilikan kukat kukat tuoksuvat voimakkaasti.

Sulkaneilikka (Dianthus plumarius)

Sulkaneilikan versot ovat rennot ja maanmyötäiset. Laji kukkii kesä-heinäkuussa. Punaiset, valkoiset tai vaaleanpunaiset kukat tuoksuvat.

Sulkaneilikka muodostaa puutarhaan tiheää ja tuuheaa mattoa, josta kohoavat kukat voi poimia maljakkoon.

Kiinanneilikka (Dianthus chinensis)

© Jarmo Wright

Kiinanneilikka on yksivuotinen kesäkukka, joka viihtyy aurinkoisella kasvipaikalla. Joskus ne talvehtivatkin.

Kiinanneilikat kasvavat 15–25 senttisiksi mätästäviksi kasvustoiksi. Kukinta on runsas, ja kukat voivat olla punaiset, valkoiset tai kaksiväriset.

Myös nämä jutut saattaisivat kiinnostaa sinua:

Puutarha

Löytyykö pihaltasi daalia? Katso kuvat ja tunnista harvinaisuudet – näiden ohjeiden avulla daaliasi menestyvät!

Puutarha

Pelargoni kukoistamaan – näiden ohjeiden avulla pelargonisi menestyvät

Puutarha

Orvokki on tummasilmäinen kestosuosikki – katso istutus- ja hoito-ohjeet!

Kaisa ja Esa Sorola rakentavat pihaansa pala kerrallaan kuin palapeliä. Kärsivällisyys on paikallaan, sillä tontilla on kokoa hehtaarin verran.

”Emme halua tukkia näkymiä liiallisilla istutuksilla, vaan tilan tuntu ja selkeys saavat säilyä. Tavoitteena on myös helppohoitoisuus”, Sorolat kertovat.

Puukujanteen takaa pilkottava tiiliverhoiltu omakotitalo on rakennettu 1970-luvulla entisen vaivaistalon kivijalan päälle.

Oleskelupaikat jäsentävät isoa pihaa omanlaisikseen tiloiksi. Puupation seiniksi rakennettiin kevyesti rimoitettu pergola, joka suojaa tuulelta mutta läpäisee valon. Vanhat maitotonkat ovat maalaistalosta kotoisin olevan Kaisan suvun perintöä.

Sorolat ostivat paikan kymmenen vuotta sitten. Talo ja sen historia ihastuttivat ensinäkemältä, mutta villiintyneestä tontista puolisot olivat eri mieltä.

Etelään laskevan tontin koivuista, tammista, kuusista, lehtikuusista ja pihdoista vanhimmat ovat vaivaistalon aikaisia. Monta puuta on kaadettukin, mutta puutavara on hyödynnetty kesäkeittiön ja pergolan rakentamisessa.

Lue myös: Ilmastonmuutos voi tuoda mitä eksoottisimmat lajit sinun takapihallesi – ”Lähestulkoon kaikki kasvit ovat siirtyneet yhden kasvuvyöhykkeen pohjoisemmaksi”

”Olemme istuttaneet tilalle myös uusia lajeja, kuten erikoiskoivuja, -vaahteroita ja -pihlajia sekä tuijia, hemlokkeja ja katajia. Tavoitteena on perustaa ikioma puupuisto.”

Sorolat suosivat myös hyötykasveja: omenia, kirsikoita, luumuja ja päärynöitä. Herukat ja karviaiset versovat alarinteen marjatarhassa. Sadosta on iloa sekä asukkaille että pikkulinnuille.

Puutarhan vesiallas rakennettiin, kun Esa Sorola keksi siirtää puutarhan rakentamisessa yli jääneet maamassat vesialtaan reunoiksi. Altaan pohjaksi levitettiin allasmuovi, ja reunat siistittiin kivillä.
Altaasta nostetaan kasteluvettä, ja linnut kylpevät siinä mielellään. Iloa tuo myös hiljainen veden solina.

Lue myös: Voiko viiniköynnöksiä kasvattaa Lapissa? Kyllä voi, todistaa sallalainen Jorma ja jakaa parhaat vinkkinsä kotipuutarhureille

Tasanteitakin tarvitaan

Tammelalaispihan istutukset on keskitetty kokonaisuuksiksi. Ne jäsentävät pihaa ja tekevät siitä helppohoitoisen. Avara nurmikko on myös tärkeä, jotta pariskunnan mäyräkoirilla on tilaa temmeltää.

Kivikkorinteessä talon takana kukkivat maksaruohot, kesäpikkusydämet ja neilikat. Lohkotut kivet löytyivät kukkapenkkejä tehdessä, ja ne lienevät vanhoja vaivaistalon kivijalkakiviä.

Pihan savinen pohjamaa on kivikkoista, mikä on koitunut pihanrakentajien siunaukseksi. Sorolat ovat tukeneet kivillä rinnettä ja penkkejä.

”Tasanteitakin tarvitaan, ettei sora valu rinnettä alas. Etenkin takapiha on niin epätasainen, että rakensimme pation ja pergolan, jotta kahvikuppi pysyisi edes jossain suorassa.”

Humala verhoilee porttia, joka muodostaa kehyksen sen läpi näkyvälle maisemalle. Puutarhan portit jakavat tiloja ja antavat pihalle ilmettä.
”Portit kutsuvat astumaan peremmälle pihaan”, Kaisa Sorola sanoo.

Elävä maisemataulu

Sorolat ovat tehneet pihatyöt ilman isompia koneita. Kesäkeittiön rakentamisessa auttoivat sukulaiset. Oppia on karttunut myös kantapään kautta.

”Jokainen kivi on kieritelty ja kasvi istutettu moneen kertaan ennen kuin tähän saakka on tultu.”

Juuririkkaruohot ponkaisevat yhä tilaisuuden tullen esiin vanhasta pohjamaasta, joten niiden kasvun estäminen on välttämätöntä.

Vanhoilla tavaroilla on puutarhassa arvoa koriste- ja käyttöesineinä. Poljettavan ompelukoneen jalasta tuli kätevä kukkapöytä.

Tontin alaosan pelto vaihtaa väriä vuodenaikojen mukaan. Kun illalla istahtaa marjatarhan penkille, peltomaiseman tarkkaileminen tuo levollisen mielen.

”Se on kuin järven pintaa tai omaa sielunmaisemaansa katselisi”, Kaisa Sorola huokaa.

Aiempien asukkaiden jäljiltä löytyneet jääkaapinovet olivat ruostuneet maattuaan kymmeniä vuosia kosteudessa. Kaunis pinta innoitti Kaisan rakentamaan niistä kasvilaatikoita ja -kehikoita. Ovet kiinnitettiin jämerään puukehikkoon ja syntynyt laatikko täytettiin mullalla. Laatikoissa kukkivat samettikukat ja asterit. Osa kehystää maahan istutettujen puiden ja pensaiden tyviä.

Juttu on julkaistu alun perin Kotiliedessä 18/18.

Jotta puutarhasta pääsee nauttimaan muutenkin kuin hyötypuuhastelun merkeissä, tarvitaan puutarhakalusteet niin ruokailuun, säilyttämiseen kuin lekotteluunkin.

Lue myös: Puutarhakalusteiden hoito ja puhdistus – näillä vinkeillä pihakalusteista on iloa pitkään!

Tänä vuonna pihakalusteet ja parvekekalusteet ovat värikkäitä, niissä näkyy retroja muotoja ja soppimaisuutta, joka on kätevää eritoten pienellä pihalla tai parvekkeella.

Värikkäät puutarhakalusteet sopivat ruokailuhetkiin

Kuva: Fermob

Perheen ja ystävien yhteiset ruokailuhetket ovat kesäpäivän kohokohtia, joten ruokapöytään ja istuimiin on hyvä satsata.

Fermobin Caractere-pöytä on jopa 190 cm pitkä, joten sen ympärille mahtuu suurempikin porukka. Pöytä on suuresta koostaan huolimatta hämmentävän kevyt, ja sen saa taitettua kätevästi kasaan.

Puutarhassa saa nyt olla väriä, ja mikä väri voisi olla parempi kuin ajankohtainen punaisen ruskea. Fermob on kuuluisa siitä, että sen useimmat puutarhakalusteet on saatavana yli kahdessakymmenessä herkullisessa värissä.

Lue myös: Näin kunnostat mökin kesäkuntoon – 5 vinkkiä mökkikauden alkuun

Pihakaluste saa olla nyt retro

Kuva: Ferm Living

Putkimaiset kalusteet ovat tänä keväänä nousseet pinnalle, ja tämä näkyy myös pihakalusteissa.

Tanskalaisen Ferm Livingin letkeässä Desert-lepotuolissa on hauskaa kasarihenkeä. Tuolin runko on terästä ja istuinkangas on kudottu kierrätetyistä PET-pulloista.

Lepotuoli sopii niin ulos kuin sisällä käytettäväksi.

Lue myös: Pienten kotien ulkotilojen pelastus – kalusteet, jotka sopivat sekä sisälle että ulos

Puutarhavälineet järjestyvät kauniisti ojoon

Kuva: String

Erilainen puuhastelu puutarhassa on edelleen supersuosittua.

Hyötyviljely ja kukkien, puiden ja pensaiden kasvatus vaatii erilaista välineistöä, joka parhaimmillaan löytyy yhdestä paikasta selkeästi järjestettynä. Parasta on, jos säilytykseen yhdistyy vielä työtaso, jossa istuttaa kukat ja vaihtaa mullat.

Stringin galvanoidusta teräksestä valmistettu hylly kestää sään kuin sään, ja sitä voi muokata mieleisekseen erilaisten hyllyjen ja koukkujen avulla.

Puutarhakaluste muodostaa oman pihasopen

Kuva: Ikea

Kalusteet, jotka luovat oman tilan, ovat suosittuja erityisesti julkisissa tiloissa. Tällaiset kalusteet ovat saapuneet pikku hiljaa myös koteihin.

Ikean uuden Svanö-penkin kattoteline luo suojaisan fiiliksen. Tunnelmaa voi lisätä ripustamalla tekstiilejä aurinkosuojaksi tai kasvattamalla köynnöskasvin kiipeilemään telinettä pitkin. Näin penkistä voi luoda itselleen oman viherkeitaan.

Klassiset puutarhakalusteet ovat aina muodissa

Kuva: Carl Hansen

Klassisissa puutarhakalusteissa pätee sama periaate kuin muissakin designkalusteissa: ne maksavat enemmän, mutta ovat huimasti laadukkaampia.

Muotokieli on yleensä harkittua ja ajatonta, joten todennäköisesti et kyllästy kalusteisiin  kahden vuoden päästä. Tämä tekee kalliista hankinnasta paitsi ekologisen, myös huokean, kun hinnan jakaa kaikille käyttövuosille.

Carl Hansenin Indoor-Outdoor-sarja on Bodil Kjaerin vuonna 1959 suunnittelema ja edelleen ajankohtainen.  Kalusteet on valmistettu tummaksi petsatusta tiikistä, joka patinoituu kauniisti käytön ja vuosien myötä.

Puutarhassa oli vain kaksi kukkapenkkiä, kun Taina Laiho parikymmentä vuotta sitten muutti miehensä Martti Westerlundin luokse. Raaseporilainen rinnetontti kasvoi nurmikkoa, vanhoja puita ja koriste- ja marjapensaita.

Lue myös: Kaisa ja Esa rakentavat pihaansa kuin palapeliä: ”Jokainen kivi on kieritelty ja kasvi istutettu moneen kertaan” – katso kuvat yli hehtaarin tontista!

Nurmikon ja perennaistutusten rajapinta on selkeä.

Maalaistalon tytär paloi halusta jatkaa puutarhaharrastustaan.

”Aluksi en halunnut tänne isoja puita, mutta jossain vaiheessa mieli muuttui. Koska puutarhamme sijaitsee etelärinteessä, ilman varjostavia kasveja tänne nääntyisivät sekä ihmiset että kasvit.”

Korkeuserot tontilla on tasoiteltu betonikivistä ja kestopuusta valmistetuilla portailla. Portaiden vierustalle Taina istutti kuivassa rinteessä viihtyviä perennoja, kuten laukkaneilikoita, kohokkeja ja maksaruohoja. Kasvien täyttämä rinne on helppohoitoinen ja kukkii varhaisesta keväästä myöhään syksyyn.

Erikoisuudet kiinnostavat

Nyt rehevässä puutarhassa kasvaa niin monia lajeja ja -lajikkeita, että Taina ei ole jaksanut enää pitkään aikaan laskea niiden määrää.

Useimpien pioni-lajien kukinta ajoittuu keskikesään, mutta valitsemalla lajikkeet oikein kukintaa riittää kevätkesästä saakka. Lummepioni (Paeonia emodi) kukkii varhain.

Kyläkurjenpolvi ’Summer Skies’ kukkii kesä-heinäkuussa vaaleanliiloin kerrannaiskukin. Laji viihtyy auringosta puolivarjoon. Korkeavartiset kukat ovat upeita maljakossakin.

Hän tunnustautuu kasvien keräilijäksi, eikä intohimoiselle harrastukselle näy loppua.

”Istutan kasvit sinne, mistä sopiva paikka löytyy. Kun tarpeeksi paljon istuttaa, paikka alkaa näyttää lopulta kivalta”, Taina naurahtaa.

Matkamuisto ’Luua Pärl’ on vartettu metsäkuusen runkoon, ja se kasvaa pallomaiseksi luonnostaan. Alkukesällä vaaleanvihreät kerkät saattavat näyttää venähtäneiltä, mutta kasvu tasaantuu kesällä. Puutarhaharrastajien matkalta Latviasta tuotu kuusilajike on talvehtinut puutarhassa kuusi vuotta.

Lempikasveja ovat olleet pionit, saniaiset, koiranhampaat, valkovuokot, kolmilehdet, esikot ja monet muut. Kurjenpolvien ja jouluruusujen keräily piti lopettaa, kun ne alkoivat levitä liikaakin.

”Kasvien maailma on niin laaja, että aina löytyy uusi ihastuksen kohde. Puutarhanhoitajan makukin muuttuu vuosien varrella.”

Valkoisen ’Mount Everest’-ukkolaukan kukkapallot hehkuvat iltahämärissä. Sipulit istutetaan syksyllä, ja ne kukkivat alkukesällä. Liilakukkaiset lajikkeet ovat tunnetuimpia.

Sirokukkainen etelänkurjenmiekka vetää puutarhaan pölyttäjiä. Auringosta puolivarjoon viihtyvä laji kukkii kesä-heinäkuussa.

Kokeilevaa tarhuria kiinnostavat ennen kaikkea kasvierikoisuudet. Taimia hän on metsästänyt ulkomaita myöten. Etelämpää tuotujen taimien talvehtiminen ei meillä ole itsestään selvää.

”Japaninvaahterat nostan syksyllä kasvihuoneeseen. Usein siellä viettävät talven myös istutuspaikkaansa vielä etsivät taimet. Keväällä kasvihuoneessa kasvatan vahvat kesäkukantaimet.”

Ansarissa kasvavat vahvat kesäkukkien taimet, ja siellä talvehtivat myös arat lajit, kuten ’Korinka Russkaja’ -viiniköynnös. Lämmittiminä viileään vuodenaikaan toimivat isot vesitynnyrit, jotka varaavat lämpöä päivisin ja luovuttavat sitä yöllä. Hallayön uhatessa taimet peitellään kasvuharsolla.

Lue myös Anna.fi:stä: Mindfulnessia parhaimmillaan! Suomalaiset kertovat, mikä puutarhanhoidossa on parasta

Kastelukannu käytössä

Maaperä on sekoitus hietaa ja peltomultaa, joka tiivistyisi kivikovaksi ilman jatkuvaa maanparannusta.

Istutukset saavat kasvuvoimansa kompostista ja hevosenlannasta. Keväisin Taina lannoittaa perennoja veteen liuotetuilla kananlantarakeilla. Koska puutarha viettää etelään, se kaipaa helteillä kastelua. Kastelukannut odottavat valmiina miehen rakentamassa telineessä.

Kasvihuoneen kupeeseen metallihyllyn ”Primula-teatteriin” aseteltuja pihaesikoita.

Vain syyspimeän kuukausina puutarha ei pyöri hoitajansa mielessä. Kun viimeiset kukkasipulit ovat maassa, on hetki hengähtää. Heti vuoden vaihduttua alkaa kuitenkin kevätkylvöjen suunnittelu – ja mieli palaa takaisin puutarhaan.

”Olen onnellinen, että keksin tämän harrastuksen – tai oikeastaan tämä harrastus löysi minut. Ilo puutarhasta matkoineen ja -ystävineen on korvannut uhraukset moninkertaisesti.”

Sorapinta perennoiden täyttämän rinteen taimiväleissä sallii kasvien luontevan leviämisen. Isompia kiviä on penkinreunassa ja somisteena soralla. Sarviorvokit siementävät kerkeästi muiden kasvien joukkoon.

Juttu on julkaistu alun perin Kotiliedessä 17/18.

Helmililja on suosittu kevätkukka sekä ruukussa että puutarhassa. Puutarhassa helmililjat kuuluvat varmimpiin keväällä ja alkukesällä kukkiviin sipulikukkiin.

Lue myös: Nämä kukat selviävät jo ulkona – 5 kaunista vaihtoehtoa parvekkeelle ja terassille

Kuva: Pekka Holmström

Tummahelmililja on talvenkestävä sipulikukka

Talvenkestävä tummahelmililja (Muscari armeniacum) on keväällä tai alkukesällä pitkään kukkiva sipulikukka.

Kukinta-aika vaihtelee kevään edistymisen mukaan. Etelä-Suomessa kukinta osuu useimmiten huhti-toukokuulle. Joskus kukintaa riittää kesäkuulle asti.

Kasvista löytyy myös kerrannaiskukkainen lajike. Tummahelmililjat kasvavat luonnonvaraisena muun muassa Kreikassa ja Turkissa.

Tummahelmililjan istutus

Pienikokoiset, pyöreähköt sipulit istutetaan puutarhaan syksyllä, kun puiden ja pensaiden lehdet kellastuvat. Koska laji ei ole talvenarka, viimeiset istutukset voi tehdä vielä juuri ennen maan routaantumista.

Sipulit istutetaan maahan 5–10 sentin syvyyteen ja samanmittaisin etäisyyksin.

Tummahelmililjan kukkanuput nousevat maan pintaan hyvin varhain keväällä. Se ei haittaa, sillä karaistuneet kasvinosat eivät kavahda pikkupakkastakaan. Nupun ilmestymisestä kukan kuihtumiseen kestää vielä viikkoja.

Keväällä tummahelmililjan sipulista nousevat tähkämäiset noin 15 cm korkuiset kukat, jotka ovat hehkuvan siniset. Kukat kestävät hyvin maljakossakin.

Kukinta on varhaisinta aurinkoisilla kasvupaikoilla, mutta tummahelmililja viihtyy myös puolivarjossa.

Tummahelmililjan jakaminen ja lisääminen

Tummahelmililjat lisääntyvät sivusipuleista.

Keväällä kukinnan jälkeen kasvuston tiiviin mättään voi jakaa osiin ja istuttaa harvempaan tai uusille kasvupaikoille.

Lue myös: Istuta sipulikukat vanhoihin astioihin

Kuva: Norman Ojanen

Erilainen helmililja x 4: Tutustu helmililjalajeihin

Hentohelmililjan (Muscari botryoides) noin 10 cm korkuiset kukat ovat yleisimmin valkoiset. Kukinnot ovat nimensä mukaisesti kapeammat kuin tummahelmililjan. Sipulit suositellaan istutettavaksi jo  lokakuun alkuun mennessä. Hentohelmililjan peruslaji on vaaleansinikukkainen.

Töyhtöhelmililja (Muscari comosum) kukkii touko-kesäkuussa violetinsinisin kukin. ’Plumosum’ lajikkeen kukat ovat töyhtömäiset. Laji lisääntyy myös kylväytymällä ympäristöön. Sipulit ovat suuremmat kuin tummahelmililjan, joten ne istutetaan 10–15 sentin syvyyteen.

Isohelmililjan (Muscari latifolium) rotevahkot noin 20 cm korkuiset kukinnot ovat kaksiväriset: alaosan kukat ovat tummansiniset ja yläosan vaaleammat. Laji viihtyy parhaiten, kun se saa kasvaa vuosia samassa paikassa. Isohelmililja siementää ympäristöönsä.

Atsurihelmililja (Muscari azureum) on vaalean- tai kirkkaansinikukkainen laji, jota saa ainakin postimyynnistä. ’Album’ -lajike on valkokukkainen. Atsurihelmililjat kasvavat luonnonvaraisina Pohjois- ja Itä-Turkin vuoristoniityillä.

Helmilijan kasvatus sipulista ruukussa

Helmililjoja voi kasvattaa ruukuissa tai ostaa valmiiksi kasvatetut ruukkuhelmililjat puutarhalta.

Jos kasvatat helmililjat itse

Istuta kevääksi hyödettävät eli kukitettavat sipulit syksyllä. Istuta 5–7 sipulia per ruukku, kastele, ja vie ruukku talven ajaksi pimeään ja viileään tilaan, jossa lämpötila on 5–10 astetta.

Maakellarissa multa säilyy kosteana kastelemattakin, kuivassa varastossa istutuksia kastellaan muutaman kerran viileäjakson aikana.

Puutarhalla hyödettyjä ruukkuja saa tammikuulta alkaen pitkälle kevääseen

Hyvin nuppuiset helmililjat avaavat kukkansa ongelmitta huoneenlämmössä. Kastele ruukkua säännöllisesti kukinnan kuihtumiseen saakka. Sen jälkeen anna mullan kuivua, ja istuta sipulit puutarhaan roudan sulettua.

Helmililjat kukkivat jo seuraavana keväänä.

Myös nämä jutut saattaisivat kiinnostaa sinua:

Huonekasvit

Miten tulppaanit saa säilymään kauniina pitkään? Yksi kikka on ylitse muiden

Puutarha

Nämä kukat selviävät jo ulkona – 5 kaunista vaihtoehtoa parvekkeelle ja terassille

Puutarha

Orvokki on tummasilmäinen kestosuosikki – katso istutus- ja hoito-ohjeet!

Jos sienimetsässä rämpiminen ei houkuta, omien sienien kasvatus voi olla varteenotettava vaihtoehto.

Lue myös: Suppilovahvero, rustonupikka vai kultaheltta? Testaa, kuinka hyvin tunnistat sienet

Robin sieniharrastus muuttui ammattimaiseksi viljelyksi

Robin Libäck innostui sienten kasvatuksesta alun perin sienestysharrastuksensa myötä.

”Asuin ennen Turussa ja totuin seudun runsaisiin sienisatoihin. Kun muutimme vaimoni kanssa tänne Pohjanmaalle, en enää löytänytkään lähimetsistä niin helposti sieniä. Aloin opiskella, kuinka voisin kasvattaa ­niitä itse. Pian hurahdin ­tähän täysillä.”

Nykyään Robin pyörittää maalaistalonsa pihapiirissä vanhoihin meri­kontteihin rakennettua ammatti­maista sieniviljelmää, jonka satoa ostavat ­sekä lähialueiden ravintolat että muut herkkusuut. Robin myy sieniviljelyvälineistöä myös harrastajille verkkokaupassaan.

Lue myös: Sienten kuivaaminen on helppoa – näin valitset oikean kuivauslämpötilan

Seuraavaksi työn alla on keittokirja viljellyistä sienistä, sillä hän on huomannut, että niitä ei oikein vielä tunneta tai osata käyttää.

Vasemmalla ylhäällä oleva kynsivinokas muistuttaa alapuolella olevaa osterivinokasta, mutta on tätä kiinteämpi. Kookas kuningasvinokas sopii esimerkiksi grilliin. Pyöreän siiliorakkaan maku on lähellä rapua.

”Osterivinokas on suomalaisille ­ehkä helpoin laji, sen maku muistuttaa kaikkien rakastamaa kantarellia. Komean kokoisiksi kasvavien kuningasvinokkaiden maku on niitä hieman vah­vempi. Siiliorakas on yksi suosikeistani. Sen maku tuo mieleen katkaravun. Minua kiinnostavat myös sienten terveysvaikutukset. Esimerkiksi osterivinokas alentaa tutkitusti kolesterolia, siiliorakasta testataan Alzheimer-lääkkeeksi.”

Robinin sieniä ja sieniviljelmätarvikkeita myyvä verkkokauppa on nackrosgarden.fi

Erkki kasvattaa sieniä japanilaiseen tyyliin

Karjalohjalaisen Erkki Pöytäniemen kuusimetsän rinnettä peittää noin 1 500 jonoihin aseteltua pölkkyä, joihin on ympätty siitakesieniä, osterivinokkaita ja muita viljeltäviä ruokasieniä.

Kuusimetsään perustettu sieniviljelmä ei juuri tarvitse huoltoa, kunhan pölkyt pysyvät jatkuvasti riittävän kosteina. Jos puu pääsee kuivumaan, ympeistä kasvanut sienirihmasto kuivuu ja kuolee.

Lue myös: Sienten ryöppäys: Mitä ryöpätään, miten ja miksi? Katso vinkit ja onnistut!

Sienten viljely metsäisessä rinteessä on perinteinen tyyli Japanissa, koska siellä peltomaa on muussa viljelykäytössä.

Japanissa maanjäristykset ovat tärkeä osa sienten elämän kiertokulkua, sillä järistyksien kaatamissa puunrungoissa on sienille hyvät kasvuolot.

Erkki simuloi maanjäristystä heittelemällä likoamassa olleet sienipölkyt ronskisti takaisin rinteeseen niin, että ne jyskyvät toisiinsa. Hän on kuullut, että toiset sieniviljelijät järjestävät ”maanjäristyksen” takomalla pölkkyjä toisinaan moukarilla.

Erkki Pöytäniemi järjestää keväisin sieniviljelykursseja. Lisätietoa: iso-orvokkiniitty.fi

Kiinnostaako sienten kasvatus? Jos haluat oman sieniviljelmän, aloita projekti huhti-toukokuussa, kun ­sienien kasvatusta varten kaadetut puut ovat vielä tuoreita, mutta kovat yöpakkaset ovat jo hellittäneet.

Lue myös: Sienestys on saanut uuden merkityksen: Robin ja Erkki kasvattavat omat sienensä pölkyissä

Pölkkyviljelyyn sopivat siitakkeiden lisäksi monet muutkin sienilajit. Korissa ylhäällä on kookkaita kuningasvinokkaita sekä runkokynsikkäitä, alhaalla osterivinokkaita.

Sienipölkyt voi nostaa pystyyn ja pinota väljästi muutaman kuukauden kuluttua ymppäyksestä. Jos haluat kasvattaa sieniä parvekkeella, ­istuta pölkky pystyyn hiekalla täytettyyn kookkaaseen ruukkuun.

Sienten kasvatus onnistuu näillä tarvikkeilla

• Noin metrin pituisia, halkaisijaltaan 8–15 cm pölkkyjä kevättalvella kaadetuista lehtipuista

• 8 mm sieniymppitappeja (sienirihmastoa sisältäviä ymppejä myyvät mm. Suomen Agrometsä (agrometsa.fi), Nordic Fungi (nordicfungi.space) ja Glückpilze (gluckspilze.com))

• Porakoneen 9 mm terällä

• Desinfiointiainetta

• Vasaran

• Puutarhavahaa

Lue myös: Ilmastonmuutos voi tuoda mitä eksoottisimmat lajit sinun takapihallesi – ”Lähestulkoon kaikki kasvit ovat siirtyneet yhden kasvuvyöhykkeen pohjoisemmaksi”

Perusta oma pölkkyviljelmä

1. Nosta pölkky kerrallaan tukevalle työskentelytasolle ymppäysreikien porausta varten. Reikien tulee olla hieman tappeja suurempia, sillä liian tiukkaan ahdetusta tapista osa sienirihmastosta voi puristua pois.

2. Tee pölkkyyn porakoneella reikiä, jotka ovat noin kolmasosan syvempiä kuin ymppitappien pituus. Poraa reikiä tasaisin välimatkoin diagonaalisesti noin 10 cm välein niin, että niistä muodostuu salmiakkiruutumainen kuvio.

3. Puhdista kädet desinfiointiaineella. Puhtaus on tärkeää ymppäyksessä.

Säilytä sieniymppipakettia avaamattomana ja kylmässä ennen ymppäykseen ryhtymistä.

4. Paina kuhunkin reikään yksi ymppitappi ja napauta se vasaralla mahdollisimman syvälle puun sisään.

Asettele ­sieniymppitapit puhtain käsin paikoilleen poranreikiin.

Napauta ymppi­tappi kokonaan reiän sisään.

5. Peitä reikä ja ymppitapin pää kunnon nokareella puutarha­vahaa ja sivele vaha tiiviiksi reiän reunojen yli ulottuvaksi kerrokseksi. Täytä kaikki reiät samaan tapaan.

Peitä ymppitappi ja sen ympäristö puutarhavahalla tai sulatetulla mehiläisvahalla.

Vahasuoja varmistaa, että väärät sienirihmastot eivät ota pölkystä valtaa.

6. Kokoa valmiit pölkyt varjoisaan paikkaan riukujen päälle niin, että ne eivät ole maakosketuksessa. Tämä ehkäisee ­väärien lahottajasienten päätymistä pölkkyihin. Jätä puut paikoilleen pariksi kuukaudeksi.

Pölkkyviljelmän hoito

Säilytä sienipölkkyjä varjossa, jotta ne pysyvät tasaisen kosteina. Yleisin syy sieniviljelyn epäonnistumiseen on se, että ympätty pölkky kuivuu ja ­siinä ollut sienirihmasto kuolee. Testaa siis pölkkyjen kosteutta usein. Kostea puu tuntuu nostettaessa painavalta, kuiva kevyeltä.

Valele pölkkyjä kuivina aikoina runsaalla vedellä tai upota pölkyt isoon vesitynnyriin vajaaksi vuorokaudeksi. Älä kylvetä pölkkyjä pidempään, sillä sienet tarvitsevat happea elääkseen.

Ensimmäiset sienet ilmestyvät noin vuoden vanhoihin pölkkyihin. Voit ­kerätä satoa jopa päivittäin. Sienet säilyvät jääkaapissa pari viikkoa. ­Yksi pölkky tuottaa vuoden aikana 100–300 grammaa satoa.

Sienipölkky tuottaa siitakkeita niin kauan, kunnes puu lahoaa. Kovat lehtipuut kuten tammi ja koivu kestävät kauemmin kuin nopeasti hapertuva haapa tai raita.

Voit virittää sienipölkyt tuottamaan satoa haluamanasi ajankohtana niin, etteivät kaikkien pölkkyjen sienet kypsy kerralla. Liota pölkkyjä jääkylmässä vedessä yön yli. Vesi saa olla jopa 15 astetta ympäröivää ilmaa viileämpää. Sokkihoidon jälkeen pölkky tuottaa satoa noin viikon verran.

Juttu julkaistu Kotiliedessä 6/20.

Myös nämä jutut saattaisivat kiinnostaa sinua:

Puutarha

Suppilovahvero, rustonupikka vai kultaheltta? Testaa, kuinka hyvin tunnistat sienet

Ideoita ruoanlaittoon

Sienten ryöppäys: Mitä ryöpätään, miten ja miksi? Katso vinkit ja onnistut!

Ideoita ruoanlaittoon

Sienten kuivaaminen on helppoa – näin valitset oikean kuivauslämpötilan

Puutarhuri saa huoletta työntää sormensa kukkapenkkiin, ja perheenäiti antaa lasten möyriä mudassa. Toisin kuin monesti luullaan, mullasta on ihmiselle enemmän hyötyä kuin haittaa.

Lue myös: 9 vinkkiä: Puutarhuri kertoo, mitkä puutarhan kevättyöt sinunkin kannattaa tehdä – ja jättää tekemättä

Mullalla on tutkitusti positiivisia vaikutuksia ihmisen vastustuskykyyn ja riskiin sairastua tulehdustauteihin, kuten allergioihin ja astmaan.

Kosketus luontoon ja multaan on mullan terveysvaikutuksia tutkineen entisen akateemitukija Lasse Ruokolaisen mukaan tärkeää ihmisen terveydelle.

”Elinympäristöllä on vaikutus meidän ihomme mikrobikoostumukseen, jolla on vaikutus meidän immuunijärjestelmämme toimintaan. Kun ihminen ei altistu ympäristön mikrobeille, immuunijärjestelmä ei kehity normaalisti ja ihminen altistuu herkemmin tulehduksille”, Ruokolainen summaa.

Mitä tämä tarkoittaa? Kotiliesi selvitti, miksi ja miten multa on ihmiselle hyväksi.

Biodiversiteettihypoteesi: Tulehdustaudit johtuvat luontokontaktin puuttumisesta

Ruokolaisen tutkimukset perustuvat edesmenneen, kansainvälisesti tunnustetuimman suomalaisen ekologin Ilkka Hanskin tutkimukseen vuodelta 2011.

Hanski esitti biodiversiteettihypoteesin, jonka mukaan tulehdustautien yleistyminen on yhteydessä luonnon monimuotoisuuden vähentymiseen.

Hanski esitti, että toisin kuin lääketieteilijä, brittiprofessori David Strachan 1980-luvulla väitti, tulehdustaudeilla ei ole mitään tekemistä hygienian kanssa.

Tulehdusten lisääntyminen johtuu biodiversiteettihypoteesin mukaan ihmisen liian vähästä kontaktista luontoon. Luonnonympäristöt on monin paikoin raivattu viljelylle ja rakentamiselle, ja ihmiset ovat muuttaneet alati kasvaviin kaupunkeihin.

Hanskin hypoteesin mukaan kosketus luontoon hyödyttää ihmisen mikrobistoa, vahvistaa immuunipuolustusta ja suojaa sairauksilta. Luontokontaktin puuttuminen voi heikentää ihmisen vastustuskykyä ja altistaa tulehdustaudeille.

Mittavan tutkimushankkeen tulokset ovat tukeneet hypoteesia.

Luonto altistaa vastustuskykyä parantaville bakteereille

Hanskin tutkimuksissa on havaittu, että luonnossa on bakteereja, jotka vaikuttavat ihmisen ihon mikrobikoostumukseen ihon, suun ja hengitysteiden kautta. Kaupunkilainen ei saa samoja bakteereita kuin maalla asuva, ja siksi heidän mikrobikoostumuksessaan on eroja.

Erityisesti eroja on havaittu maaperästä peräisin olevan Acinetobakteerin esiintyvyydessä.

Tutkimuksissa, joissa vertailtiin suomalaisten lasten ja nuorten ihon ja nenän limakalvon mikrobistoja venäläisten ja virolaisten vastaaviin, havaittiin, että Acinetobakteeria esiintyy enemmän niin venäläisten kuin virolaistenkin iholla ja nenäontelossa.

Suomalaisilla on väestöön suhteutettuna enemmän tulehdusperäisiä sairauksia kuin venäläisillä, mikä voisi viittaisi siihen, että luonnon mikrobit ovat tärkeitä tulehdusperäisten sairauksien ehkäisyssä.

Myös hiirikokeiden perusteella on syytä olettaa, että Acinetobakteereilla on positiivisia vaikutuksia ihmisen terveyteen.

”Olemme havainneet, että kun hiiriä altistetaan ihon kautta mullassa olevalle Acinetobakteerille, immuunivaste polarisoituu nopeasti terveellisempään suuntaan. Keuhkoissa allergiaperäinen tulehdus on selvästi maltillisempaa, kuin hiirillä, jotka eivät ole bakteerille altistuneita”, Hanskin aloittaman tutkimushankkeen päätökseen saattanut Ruokolainen sanoo.

Multa kehittää vastustuskykyä erityisesti lapsuudessa.

Lue myös: Salaatin kasvatus siemenestä ja kaupan ruukkusalaatista – katso ohjeet kasvatukseen ja hoitoon

Luontokontakti erityisesti tärkeätä lapsuudessa

Tutkimukset osoittavat, että ihminen tarvitsee luonnon maaperän mikrobeja saadakseen hyvän vastustuskyvyn ja välttyäkseen tulehdustaudeilta.

Luonnon läsnäolo on Ruokolaisen mukaan tärkeätä erityisesti lapsuudessa. Parhaan edellytyksen riittävälle maaperän mikrobien saannille antaa varttuminen maaseudulla tai asuminen vihreässä kaupunkiympäristössä.

”Kyllä sitä ihan ilman multakontaktiakin pärjää, mutta todennäköisyys sille, että tulee kehittämään esimerkiksi allergioita ja astmaa on huomattavasti suurempi, kuin ihmisillä, jotka ovat lapsesta saakka altistuneet luonnon ympäristöille.”

Luonnon mikrobien vaikutusta aikuisten vastustuskykyyn ei ole tutkittu, mutta Ruokolainen arvelee, että mullalla on myönteisiä vaikutuksia myös aikuisten vastustuskykyyn.

Multaa ei kannata pelätä

Pelkkä luonnon läsnäolo ja puistossa käveleminen ei välttämättä riitä riittävän bakteerimäärän saamiseksi. Tutkimukset antavat näyttöä ainoastaan fyysisen mullan koskettelun hyödyistä.

”Tutkimuksissa on käytetty vihreän ympäristön määrää kodin ympärillä estimaattina potentiaalisesta luontoaltistuksesta, mutta vain sillä, miten ihmiset oikeasti käyttäytyy, on merkitystä.”

Mainio keino kehittää vastustuskykyään on upottaa sormensa puutarhaan. Siirtolapuutarhakin käy, kunhan multa on maaperän luonnollista multaa. Huonekasvien istutuksessa käytettävä kukkamulta ei välttämättä anna samoja hyötyjä.

”Tästä ei ole tietääkseni tutkittua tietoa. Kukkamulta ei ole yleensä multaa lainkaan, vaan turvetta, joka voi olla lämpökäsiteltyä. Ei sieltä ainakaan samoja mikrobeja saa kuin oikeasta mullasta.”

Vielä on epäselvää, kuinka paljon altistusta mullalle tarvitaan terveen immuunipuolustuksen kehittymiseen. Se kuitenkin tiedetään, että multaa ei kannata vältellä.

Lähteet: Helsinki.fi, Lasse Ruokolaisen esitys Ympäristöministeriön tilaisuudessa 

Lue myös: Ilmastonmuutos voi tuoda mitä eksoottisimmat lajit sinun takapihallesi – ”Lähestulkoon kaikki kasvit ovat siirtyneet yhden kasvuvyöhykkeen pohjoisemmaksi”