Quantcast
Channel: Puutarha - Kotiliesi.fi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 660

Käytännön vinkit: hoida puutarhaa kuukalenterin mukaan

$
0
0

1. Milloin siemenet 
itävät parhaiten?

Paras kylvöaika on kuun kasvaessa, jolloin siemenet itävät nopeammin. Sopiva ajankohta on aamupäivä, jolloin vielä etelä- tai lounaistuulet 
puhaltelevat.

Olosuhteet vain paranevat, jos ilma on lämmin tai kylvön ajoittaa poutahetkeen, jonka jälkeen alkaa sataa.

Nousevan kuun aikaan kannattaa kylvää 
hyötykasveista kaikki muut paitsi kerivät salaatit, 
kaalit, juurikasvit sekä tyveen sadon tekevät 
lajikkeet.

Siemenet itää

2. Milloin ruukkutaimet kannattaa siirtää 
avomaalle?

Yrtit, kukkivat kasvit ja hedelmäkasvit on hyvä siirtää, kun sää on riittävän lämmin ja on kasvavan kuun aika.

Puutarhatöissäkin luonto pitää aina huomioida kokonaisuutena. Usein hallaa esiintyy päivä tai pari ennen täydenkuun aikaa tai uudenkuun päivää. Erityisesti näinä päivinä
kannattaa tarkkailla sääennusteita ja lämpömit-
taria ennen kasvien siirtämistä avomaalle.

Pistokkaiden juurtumiselle paras on nousevan eli yläkuun aika.

3. Milloin puita ja pensaita leikataan?

Kun kasvuston haluaa haaroittuvan ja tuuheutuvan, pitää leikata kasvavan kuun alkupäivinä. Jos haluaa pensasaidan vain pysyvän mallissaan eikä kasvavan lisää, leikata voi vähenevän kuun alkupäivinä.

Kaikki puuvartiset kasvit, jotka vuotavat keväällä
mahlannousunaikaan voimakkaasti, leikataan 
vähenevän kuun puolella, mieluiten ennen mahlannousua ja silmujen turpoamista.

Jos omena
puun leikkaa kasvavan kuun alussa, se alkaa työntää runsaasti versoja, vesioksaa. Jos leikkaa 
mahlannousun aikaan, pitää välttää täysikuuta ja muutamaa päivää ennen täysikuuta. Nouseva kuu nostaa nesteet ja haavakohta vuotaa pitkään.

4. Miten kuutarhuri pääsee helpoimmalla rikkaruohojen kanssa?

Rikkaruohot perataan vähenevällä alakuulla eli laskevalla kuulla. Kitkeä voi koko vähenevän kuun ajan, mutta parhaat päivät ovat jakson lopulla. Paras ajankohta on iltapäivä, ilta tai yö. Suotuisa sääolosuhde kitkemiselle on pohjoistuulinen tai muLapio puutarhassauten kuiva ja kylmä päivä.

Toki rikkaruohoihin vaikuttaa moni muukin tekijä, mutta mitä useampi asia on kohdallaan, sitä parempi tulos.

Ennen kuin perkaa monivuotisia rikkakasveja,
pitää odottaa, että ne tekevät lehdet täysiko
koiseksi eikä juurissa ole enää vararavinteita.

Paras ajankohta perusteellisemmalle perkaukselle on vasta heinä-elokuussa alakuun aikaan, mutta toki niitä voi perata jo keväälläkin vähenevän kuun aikaan.

Jos kitkee kasvavalla kuulla, rikkaruohot nousevat villiin kasvuun. Oikea ajankohta kannat
taakin suunnitella etukäteen vähenevän kuun ajan illoista.

5. Milloin on paras aika kastella ja lannoittaa kasveja?

Vettä annetaan vain ensipäivinä, kun maa on kuivaa kylvettäessä ja istuttaessa. Katteen käyttö vähentää maanpinnan kuivumista ja haihtumista, näin kasvi kasvattaa itse juuret kosteaan kerrokseen asti. Jatkuva kastelu ei ole tarpeen, ellei ole poikkeuksellinen hellejakso. Silloinkin kunnon katekerros auttaa tehokkaasti.

On hyvä kastella täysikuulla sekä Wanhan ajan Kuukalenterin ”vesimerkin päivinä”. Silloin kasvi käyttää veden tehokkaimmin hyödykseen.
Vähenevällä kuulla lannoite imeytyy maahan eikä lähde niin helposti sadeveden mukaan. 
Toki imeytyminen riippuu lannoitetyypistäkin.
 Lehtilannoitetta voi antaa myös kasvavalla kuulla.

Leikkokukat kannussa

6. Mihin vuorokauden aikaan leikkokukat kannattaa leikata?

Kukat kannattaa leikata aamuyöllä, tämän tiesivät myös entisajan torikauppiaat. Jos ei satu 
olemaan aamuvirkku, leikata voi myös aamupäivällä.

Kasvavalla kuulla leikatut kukat kestävät pitkään maljakossa. Vähenevän kuun lopulla leikatut kukat kuihtuvat nopeammin.

Asiantuntija kansanperinnettä tutkinut Anne Pöyhönen.

 

Lue myös:

Leikkuupuuhat alkavat

Pitääkö perennapenkin kuolleet versot leikata pois?

Tuoksuvia kukkia

Tee lannoitevettä raunioyrtistä

Milloin kevätlannoitus tehdään?


Viewing all articles
Browse latest Browse all 660

Trending Articles