Syyshortensia (Hydrangea paniculata ’Grandiflora’), toiselta nimeltään syreenihortensia, on suosittu pensas suomalaisissa puutarhoissa. Pensaan ansioita ovat terve kasvu sekä runsas ja kestävä kukinta.
Keskikesän jälkeen puhkeavat kukinnot ovat on kartiomaisia. Kukinto vaihtaa väriä kesken kukinnan, ensin valkoiset kukat punertuvat syksyä kohti.
Syyshortensia sopii niin yksittäispensaaksi, ryhmiin, aidanteeksi kuin rungollisena kukkapuuna pihan kohokohdaksi.
Pensas voi kasvaa 2–3 metriä korkeaksi ja 1,5–3 metriä leveäksi.

Syyshortensia on helppohoitoinen pensas
Syyshortensia viihtyy auringosta varjoon, mutta paras paikka sille on puolivarjossa. Liian pimeässä paikassa kukkiminen viivästyy.
Kasvupaikan maan tulee olla kalkitsematonta. Maan tulee olla läpäisevää, ei kosteutta pidättävää.
Suomen maaperä on luonnostaan lievästi hapanta, mutta hortensioiden istutusmultaan kannattaa silti lisätä hortensioiden omaa erikoismultaa tai havukasveille ja rodoille tarkoitettua happaman maan multaa.
Kastelua tarvitaan vain taimien juurtumisaikana. Myöhemmin pensas pärjää omillaan.
Kasvin juuristoalueelle keväällä annettu kevätlannoite ja kesän lopulla annettu syyslannoite auttavat pensaan kukintaa ja kasvua.
Syyshortensia on talvenkestävä Keski-Suomea myöten
Pensasta suositellaan vyöhykkeille I–IV (V).
Talvenkestävyyttä parantaa oikea kasvupaikka ja kasvualusta. Lumi on hyvä pakkassuoja, mutta toisaalta syyshortensian oksat katkeavat herkästi lumen painosta.
Parhaiten pensas sopii Etelä- ja Keski-Suomeen, jossa sen myöhäisestä kukinnasta ehtii nauttia pitkään.
Pensasta ei ole välttämätöntä koskaan leikata
Pensaan voi antaa kasvaa luonnolliseen muotoonsa pyöreähköksi pensaaksi. Vain kuolleet oksat kannattaa aina leikata.
Jos on tarpeen leikata, se kannattaa tehdä keväällä ennen silmujen puhkeamista. Vaihtoehtoisesti leikkaamisen voi jättää syksyyn, kun kukinta on päättynyt.
Vanhat kukat saavat jäädä syksyllä paikoilleen, jolloin ne koristavat pihaa talvella. Kukat voi myös kerätä syys- ja joulukranssien aineksiksi.
Syyshortensia kukkii saman kesän versoilla, joten kukintaa ei menetetä, vaikka pensasta leikkaisi joka vuosi.
Pensasta voi leikata kokonaisia oksia tyveä myöten, jolloin kukkia muodostuu vähemmän, mutta ne kasvavat isoiksi. Jos typistää hieman kaikkia oksia, kukkia tulee tiheämpään, mutta ne ovat pienempiä.
Jätä aina jokaiseen säilytettävään oksaan vähintään 1–2 näkyvää silmua, niin pensas jaksaa kasvattaa ne oksiksi.
Syyshortensiaa ei kannata koettaa uudistaa alasleikkaamalla. Hyvin vanhat oksat tuottavat harvoin uusia silmuja ja oksia.

Rungollinen syyshortensiasta itse leikkaamalla tai kaupasta
Syyshortensian voi kasvattaa rungolliseksi pikkupuuksi tai ostaa valmiiksi rungollisen taimen. Kukkiva pikkupuu sopii vaikkapa laajan perennaryhmän kohokohdaksi.
Rungollinen taimi kasvatetaan siten, että yksi voimakas ylöspäin suuntautuva oksa valitaan pääversoksi. Muut oksat leikataan pois tyveä myöten, ja rungoksi valitun verson alimmat sivuversot poistetaan.
Rungollisen taimen kasvattaminen itse vie aikaa, joten kalliimman mutta valmiiksi rungollisen puun saa helpommalla.